Wellington

Saavuin eilen Wellingtoniin. Puolessa tunnissa selvitin tieni rautatieasemalta hostellille ja sieltä iSitelle jossa treffasin Paihialla tutustumani tanskalaisen parin Nicolasin ja Livin sekä saksalaistyttö Veran. Vera on viettänyt NZ:ssa puoli vuotta opiskellessa ja palaa parin pävän sisään takaisin Saksaan. Nico ja Liv olivat saapuneet wellingtoniin pari päivää aikaisemmin. Käytiin yhdessä lounaalla ja päivitettiin kuulumiset. Vera esitteli hieman kaupunkia kunnes tämän isäntäperhe haki Veran omiin läksiäisjuhliinsa. Kävin vielä oluella Nicon ja Livin kanssa, vetäydyttiin hostelleihimme jo alkuillasta, sillä Nicolla ja Livillä oli aamulla aikainen lautta eteläsaarelle. Sovittiin treffaavamme vielä ennen heidän Tanskaan paluutaan.

Illan vietin hostellin sisäpihalla istuskellessa. Hostelli on valtava, kolmikerroksinen sieluton kompleksi jota olen onnistunut tähän mennessä välttämään. Sisäpihalla juttelin kahden somalipojan kanssa. Toinen syntynyt Tukholmassa, toinen Århusissa. Molemmat ovat vaihdossa Lontoosta. Hämmentävä kombo somali-skandinaavi-brittiaksenttia :)

Tänään vietin päiväni kaupungilla kuljeskelemalla. Wellington on älyttömän hieno kaupunki, varsinkin satama-alue on modernine arkkitehtuurineen vaikuttava. Satamassa sijaitsee myös valtaa Te Papa museo, jossa ilmainen sisäänpääsy ja wifi. Iltapäivällä päätin pysähtyä lounaalle ja astuin sisään mukavan oloiseen kahvilaan. Kassan kanssa jutustellessa tämä kehui mun kalevalakaulakorua ja kysy tämän alkuperää. Kun vastasin että Suomesta, totesi nainen että keskustelu voidaankin sitten jatkaa kotimaisella. Jonna on asunut uudessa seelannissa kuusi vuotta ja on naimisissa täällä.

Jonna kysyi illan suunnitelmista, ja kun kerroin ettei niitä ole, Jonna ehdotti lasillista keskustassa. Tämä sopii vallan mainiosti ja sovimme tapaamamme hostellin lähellä olevassa ravintolassa. Mahtavaa :)

Art Deco Napier

Aucklandista vei tie Napieriin. Napier on suhteellisen pieni rantakaupunki pohjoissaaren eteläosassa, itärannikolla. Koko kaupunki tuhoutui 1930-luvulla valtavassa maanjäristyksessä ja uudelleenrakkennettiin entistä ehompana Art Deco hengessä (katso wikipediasta). Keskusta on vallan viehättävä vanhoine rakennuksineen, kahviloineen ja charleston henkisine putiikkeineen. Toki tällä kaikella yritetään tahkoa mahdollisimman paljon rahaa turisteilta.

Vietin täällä pari päivää vanhassa loistokkaassa Criterion- hotellissa, joka on sittemmin muutettu rähjäiseksi hostelliksi. Aikani olen viettänyt kaupunkia kiertelemällä ja puistoissa istuskellessa. Tänään vierailin Napierin vanhassa vankilassa ja kiipesin Bluff kukkulan näköalapaikalle, nousu oli hieman pidempi kun oletin, mutta näköalat korvas kaiken. Näköaloista huolimatta en kyl muuttais noille ihanille rinneasuinalueille, ainakaan ilman autoa.

Sää on viileä etelään tultaessa, syksy on paljastanut kasvonsa eikä illalla tarkene enää ilman villapaitaa. Illat on kulunut olohuoneen nurkassa kirjaa lukien ja netissä surffaten, muut travellaajat ovat kovin nuoria (ja ärsyttäviä) eikä itsestä irtoa small talkkia tekemälläkään.

Pari kuukautta vieraalla kielellä kommunikointia vie voimat. Vaikka kohtalaiset englannintaidot löytyy, on aina tilanteita joissa joutuu joko jättämään jotain sanomatta tai yksinkertaistamaan. On ikävä suomenkieltä. Toisaalta niinä lyhyinä kertoina kun omaa äidinkieltä on päässyt haastamaan, on se tuntunut vaikealta. Luontaista rytmiä ei meinaa löytyä ja oma ääni kuulostaa vieraalta. Takaisin englantiin vaihtaminen on ollut helpottavaa ja tuttua.

Sama lienee pätevän koko matkantekoon. Vieraissa paikoissa yöpyminen ja ainainen liike ottaa voimille. Uusi kaupunki, uudet ihmiset, ainainen uuden omaksuminen. Välillä tuntuu että riittäisi jo, oma koti ja tuttu ympäristö houkuttaa. Ystävät joiden kanssa voi aloittaa kesken lauseen ja jotka tietävät mistä ollaan tulossa ja minne menossa. Mutta miten käy kun paluu koittaa? Tuntuuko se vaikealta? Löytyykö luontainen rytmin ja tuntuuko oma koti vieraalta?

Kaikkeen onneksi sopeutuu, ja minne sitten helpommin ellei omaan elämäänsä! Jottei reissuväsymys vallan riehaantuisi, ostin tänään 10 päivän rantaloman fidzille :) lähtö on 14. huhtikuuta ja paluu 24. päivä, näin jää jäljelle neljä päivää aikaa hengailla vielä Aucklandissa ennen Suomeen paluuta. Ostin matkan ensimmäistä kertaa matkatoimistosta, ihanan keski-ikäistä! Loma lämpimään tulee tarpeeseen sillä sää sen kun kylmenee suksyyn edetessä. Alkoi jännittää ettei rusketus muuten kantaisi kotiin saakka :)

Veri vetää Aucklandiin

Ei vienytkään tie vielä wellingtoniin. Totesin pienen googlettelun jälkeen ettei Raglanista pääse mitenkään fiksusti bussilla wellingtoniin, vaihtoineen reissu veisi yli 12h. Christina oli lähdössä ilmaisella kyydillä aucklandiin torstaina, joten päätin pitkittää Raglania yhdellä yöllä ja suunnata Christinan kanssa takaisin K'roadille :)

Saatiin siis kyyti Itävaltalaiselta Nadinelta Auckaldiin ja majoituttiin tuttuun ja turvalliseen hostelliin jossa meidät jo tunnetaan. Aucklandissa ollaan vietetty kunnon cityelämää, käyty kampaajalla ja kosmetologilla, juotu litroittain cappucinoja ja shoppailtu. Ostin vahingossa neljät parit aurinkolaseja. Minkä sille voi jos ei osaa valita.

Vietettiin eilen perjantai-iltaa viinin ja thairuuan kera. Käytiin vilkaisemassa kiinalaista lyhtyjuhlaa jota juhlitaan kiinalaisen uuden vuoden kunniaksi. Ajankohta määräytyy jotenkin täydenkuun mukaan. Koko albertin puisto oli täynnä värikkäitä kiinalaisia paperilyhtyjä ja ruokakojuja. Melko vaikuttavaa. Ilta jatkui muutamalla klubilla pyörähtäen, Auckland on melko hipsterimekka.

Bussi kohti Napieria lähtee tunnin kuluttua, sitä ennen on aikaa vielä nauttia kuppi kahvia Christinan kanssa. Tänään pääsee kuluttamaan bussin penkkiä seitsemisen tuntia, onneksi eväänä on banaanileipää ja hyvä kirja.

Raglan, welcome to the good life

Keskiviikko. Auckland. K'road city travellers. Herätyskello pärähtää soimaan kello 6:15, viereisessä punkassa joku kääntää kylkeä. Hipsin kohti kylpyhuonetta hiljaisen hostellin käytävällä. Naapurihuoneesta kuuluu kuorsausta, hostelliasumisen riskejä. Nopean suihkun jälkeen seistään Christinan kanssa rinkat selässä Queen streetillä take away- kahvit kourassa. Määränpäänä linja-autoasema ja Raglan. Bussissa napit korviin ja Karri Koira soimaan. Maisemat vaihtuu ja aamuaurinko vaihtuu tihkusateeseen. Bussiin sataa sisälle, lopulta pakko vaihtaa penkkiriviä, suojaan pisaroilta. Raglaniin saavuttaessa sataa jo kaatamalla, onneksi hostelli on ihan pääkadun vieressä.

Hostelli on siisti ja toimiva surffikeidas, meille pidetään pieni kierros ja ilmoitetaan että joogatunti toisessa keittiössä alkaa tunnin kuluttua. Hostellista on mahdollista vuokrata halvalla surfikamat ja lainata mm. kajakkeja ynnä muita harrastevälineitä. Sisäpihaa reunustaa rivi riippumattoja ja keskellä jatkuvasti lämmin poreamme. Päätetään viipyä seuraavan viikon keskiviikkoon. Hollantilaistyttö Silke saapui myöhemmin päivällä. Hirmu mukava muutaman vuoden meitä nuorempi tyttö, Silke hymyilee jatkuvasti ja on aidosti innostunut ihan kaikesta. Aurinkokin saapui Silken mukana ja viipyi koko loppureissun.

Perjantaina otettiin puolen päivän surffauskurssi läheisestä surffikeskuksesta. Kyyti saapui aamulla puoli yhdeksältä ja kuljetti ylös kukkulalle jossa saatiin ensin tunnin pikakurssi laudan käytöstä ja aaltojen toiminnasta. Sitten rannalle ja märkäpuvut niskaan, aika hypätä aaltoihin. Meidän kolmen lisäksi mukana oli italialaistyttö Benny, ja opettaja neuvoi kutakin räpiköijää vuorollaan. Oletin että vaikeinta olisi seisomaan nouseminen, mutta lopulta hankalin vaihe tuntui olevan ylipäätään laudan päälle makuulleen hilautuminen. Kahden tunnin harjoittelun aikana useiden mahalaskujen ja sukellusten väliin mahtui muutamia onnistumisiakin. Onnistuin jopa seisomaan laudalla muutamaan otteeseen ja ratsastamaan aallolla useita sekunteja! Lauantaina vuokrattiin Silken kanssa kamat hostellilta ja vietettiin iltapäivä itsenäisesti räpiköiden, aallot olivat vähän turhan isoja meidän taidoille ja päivä kuluikin pääsääntöisesti mustelmia hankkiessa. Hauskaa puuhaa jokatapauksessa, ehdottomasti joskus uusiks. Seuraavana päivänä lihakset tosin huutaa hoosiannaa.

Maanantai. Raglan on ollut ihmiselle hyvä. Ollaan nautittu hostellin atmosfääristä ja palveluista, ihmiset ovat mukavia kuten aina ja henkilökunta mahtavaa ja vilppittömän avuliasta. Muista paikoista poiketen travellaajien valtaväestö täällä ei koostu saksalaisista vaan ruotsalaisista! Toki saksalaisiakin löytyy mielin määrin, mutta enimmäkseen sisäpihalla käyskentelee blondeja, ruskettuneita, timmejä ja elämäniloisia naapureitamme. Jokainen on vieraillut Naantalin Muumimaailmassa.

Ja ainiin! Pääsin puhumaan suomea! Kirjaston portailla istuskellessa kuulin yhtäkkiä sulosointuja; kaksi tyttöä leveällä Lappeenrannan murteella pohtivat vessan sijaintia. Tokaisin selvällä suomenkielellä sen olevan nurkan takana oikealla. Päädyttiin juttelemaan puoleksi tunniksi, tytöt ovat maassa vain pari viikkoa ja jatkavat matkaansa aasiaan. Hassua miten oma äidinkieli voi ruostua niin tehokkaasti muutamassa viikossa, viimeksi tullut käytettyä suomea 5.1 ja se kyllä tuntuu. Lausejärjestykset hyppi sinne sun tänne eikä luontevaa rytmiä meinannut löytyä. Tuntui lähes helpottavalta jatkaa Christinan ja Silken kanssa englanniksi.

Tänään on siis maanantai. Silke lähti aamulla Rotoruaan ja jäätiin Chistinan kanssa jälleen kahdestaan. Eilen käytiin paikallisella ulkoilmaklubilla juhlistamassa yhteisen taipaleen päättymistä, nyt vähän väsyttää. Sää on kuin morsian ja ajateltiin iltapäivän joogatunnin jälkeen lähteä kajakoimaan viereiselle lahdelle. Keskiviikkona jatkan matkaa Hamiltoniin ja sieltä Wellingtoniin. Christina jatkaa takaisin Aucklandiin jossa tapaa veljensä ja reissaa tämän kanssa kuukauden. Raglanin elämä on rauhallista ja leppoisaa, tuntuu kovin vaivalloiselta jatkaa matkaa ja palata sivistyksen pariin :)

Orewa - Auckland

Tiistai. On taas aika lähteä ja suunnata kohti uusia seikkailuja ja uusia matkakumppaneita. Oon viettänyt muutaman päivän Orewassa Janin, Linan ja Julien kanssa meidän ihanassa Pillows hostellissa, mukavan leppoisaa oleskelua. Janin lento saksaan on perjantaina joten päätin lähteä Aucklandiin jossa tapaan Christinan, on parempi olla se joka lähtee kuin se joka jää jälkeen. Hieman haikeaa lähteä eri suuntiin, kuukausi on pitkä aika viettää 24/7 saman ihmisen kanssa. Jan saattoi pysäkille, auttoi kantamaan rinkan ja laittoi vannomaan etten liftaa yksin. Mies-suomi-mies sanakirja kääntää:" kivaa oli ja ikävä tulee, pidä itsestäs huolta".

Aucklandista suunnataan Christinan kanssa kohti Raglania, ihastuttavaa hippirantakaupunkia jossa kävin pari viikkoa sitten. Christina on tavannut hollantilaistyttö Silken joka liittyy matkaseurueeseen, myös Lina ja Julie suuntaavat Raglaniin parin päivän päästä. Tyttöporukalla siis mennään :)

Whangarei - Paihia - Whangarei - Bream Bay

Liftattiin sateisena sunnuntaina pois Paihialta (ei hajuakaan miten Paihia taipuu, ehkä niinkuin Laihia?). Kyytiä Orewaan tai Raglaniin ei herunut joten otettiin kylttivalikoimasta käyttöön kestosuosikki "out of here", eikä kulunut aikaakaan kun maorinainen naureskellen nappasi meidät mukaansa.

Nainen oli matkalla Whangareihin ja puheeksi tuli Uuden Seelannin kansallispäivä Waitangi jota vietetään tulevana keskiviikkona. Waitangi sijaitsee Paihialla ja siellä allekirjoitettiin sopimus jonka tarkoitus oli lopettaa maorien väliset heimosodat, ja joka käytännössä siirsi saarivaltion Maoreilta Britannialle. Sopimus on edelleen mielipiteitä herättävä ja päivää vietetäänkin Paihialla sekä juhlatunnelmissa että usein protestimielellä.

Rouva oli kauhuissaan ettemme jääneet Paihialle osallistumaan juhlallisuuksiin ja kehotti palaamaan paikalle keskiviikkona. Alettiin pohtia asiaa ja päätettiin viettää pari päivää Whangareissa ja käydä keskiviikkona tsekkaamassa bibikset. Koko pohjoiskärkeä oli luvattu hallitsevan saderintama joten päätettiin viettää aika jossain mukavassa hostellissa kirjoja lukien. Turisti-infossa (iSite-löytyy joka kaupungista, kauhian kätevä) neuvottiin Bunkdown Lodgeen, vallan viehättävä vanha talo viime vuosisadan alusta jota pyörittää vanhempi pariskunta, Peter ja Noelle. Tunnelma kissoineen ja vanhoine huonekaluineen on kuin vierailisi mummolassa ja päädyttiinkin oleskelemaan suurimman osan ajasta valtavassa olohuoneessa kodikkaasti sohvilla lojuen. Tavattiin hostellissa kaksi saksalaistyttöä joiden kanssa päätettiin jakaa keskiviikkona vuokra-auto Paihialle.

Tiistaina käytiin porukalla tutustumassa hostellin omistajan Peterin ystävän Robertin pyörittämään lintujen kuntoutuskeskukseen. Paikkaan ei normaalisti pääse turistit, mutta Peterillä on hyvä diili Robertin kanssa. Keskukseen tuodaan loukkaantuneita lintuja jotka yritetään palauttaa luontoon. Paikassa asuu myös muutama tipu vakituisesti, kaksi puhuvaa Tui-lintua ja Kiwi! Robert esitteli keskusta, juteltiin Tuiden kanssa ja päästiin silittämään vallan ihastuttavaa yksijalkaista kiiwilintua Sparkya, ehdottomasti reissun kohokohtia! Sparky ei ollut meistä moksiskaan, Robert kiertää linnun kanssa kouluissa ja muualla kertomassa kiweistä ja niiden uhanalaisuudesta joten se on tottunut ihmisiin. Sparky hykerteli tyytyväisenä Robertin sylissä kun sen korvan takaa silitteli <3 lisään videoita kunhan keksin miten se puhelimella on mahdollista.

Keskiviikkona herättiin puoli neljältä ja väsättiin parit eväsleivät matkaan. Neljältä istuttiin jo silmät ristissä vuokra-autossamme nokka kohti Paihiaa. Tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme pilkkopimeään ja jäätävään Paihiaan ja suuntasimme kävellen Waitangin alueelle. Hieman viiden jälkeen alkoi aamuseremonia mökissä jossa sopimus alunperin kirjoitettiin. Tapahtumaan osallistui Maoriheimojen vanhimpia sekä Uuden Seelannin päättäjiä. Tapahtuma koostui maorivirsistä, rukouksista ja puheista joita pidettiin niin englanniksi kuin eri saariheimojen kielillä. Pitää muuten mainita miten joka kerta ulkomailla uskonnolliseen tapahtumaan osallistuessa lämmittää että isä meidän -rukouksen voi lausua ihan kaikilla kielillä samaan tahtiin, ihanaa kristittyjen yhteyttä :) Tilaisuuden lopuksi aurinko alkoi jo nousta, sitä kelpasi ihastella kuumaa kahvia hörppien säkkipillin soidessa taustalla.

Waitangi kului kojuja kierrellen ja musiikkia kuunnellen, ruoka oli mahtavaa ja tunnelma lämmin. Silmiin pisti että osallistujat olivat pääsääntöisesti Maoreja ja turisteja, valkosia kiiwejä ei liiemmin näkynyt. Waitangi on päivä jolloin Maorit voivat juhlistaa ja olla ylpeitä kulttuuristaan, surullisen yleisesti Maorit kuuluvat Uuden Seelannin alempaan väestöön. Päivän huippuhetkiin kuului Waka-veneet ja siihen kuuluvat koreografiat huutoineen, myös näistä videoita myöhemmin. Puoliltapäivin oltiin jo ähkyinä valmiita paluumatkaan ja vältettiin suurimmat ruuhkat, vastakkainen kaista oli täysin tukossa kilometrien matkalta kaupungista pois ajettaessa. Matkalla pysähdyttiin pariksi tunniksi upealle rannalle jolla Jan oli vieraillut pari vuotta sitten.

Torstaina oli taas aika jatkaa matkaa. Hyvästeltiin hetkellisesti saksalaistytöt Julia ja Lina, sovittiin tapaavamme muutaman päivän päästä Orewassa jossa juhlistaisimme Julian 20-vuotissyntymäpäivää. Liftattiin Whangareista muutamankymmentä kilometriä etelään leirintäalueelle joka sijaitsee Bream Bayssa. Pari päivää telttailua ja rannalla lekottelua, lopputuloksena palaneet pakarat ja mehevä rusketus. Ihanaa autenttista ajankäyttöä; ylös auringonnousun aikaan, ruokaa kun on nälkä ja nukkumaan pimeän laskeutuessa. Näin sen pitäisikin mennä.