Kotimatka: Auckland-Guangzhou-Amsterdam-Helsinki 55h

Ensimmäinen lento vei Guangzhouhun, Kiinaan. Kentällä mulle ilmoitettiin että lentoyhtiö tarjoaa vaihdon ajaksi hotellihuoneen ja kuljetuksen, tämän kun olisi tiennyt ensimmäisellä kerralla!

Kentällä joutui odottelemaan lähes tunnin, mutta seitsemän aikaan mut ja intialainen perhe kuskattiin jonnekin Guangzhoun lähiöön ja jätettiin hotellin ovelle. Ajomatkan aikana kävi ilmi että perhe asuu nykyään Burnabyssä, Vancouverissa, jossa itsekin on tullut asustettua. Hotellille päästyä sain huoneen ja aamiaiskupongin. En osaa nukkua lentokoneessa, joten sänky oli todella tervetullut tuttavuus. Aamiaisella tarjottiin maan tapaan nuudeleita, vihanneksia ja höyrytettyjä takinapalloja. Länsimaisena höysteenä paahtoleipää ja hilloa. Vatsa täynnä siirryin kohtalaisen siistiin huoneeseeni ja sammuin kuin saunalyhty.

Nukuin pätkittäistä unta pitkälle iltapäivään. Ikkunan takana vilisevän kadun melu on korvia huumaava, autot ja mopot tööttäilevät toisilleen ja ihmiset huutavat megafoneihin. Aamuinen saastepilvien harmaannuttava taivas oli vaihtunut rehellisiksi sadepilviksi ja kuuroluontoinen kaatosade hakkasi peltikattoa.

Olin ajatellut torkkujen jälkeen ottaa metron ja lähteä keskustaan. En vaihtanut kentällä rahaa sillä hostellin automaatista kuulemma saisi. No eipä saanut. Onneksi lompakosta löytyi vielä viime kerralta hieman oikean maan valuuttaa sen verran että päivän pärjää. Väsymys ja ulkona paikoittain riehuva kaatosade sai kuitenkin jäämään hotellin nurkille. Puolisen tuntia pyörin lähiympäristössä paikallista liikennekaaosta ihmetellen kunnes totesin että ruokaa on saatava. Hetken harhailtuani löysin ravintolalta näyttävän tilan ja sain seinältä kuvia osoittelemalla tilattua itselleni nuudelikeiton. Helppotuksekseni ruoka oli hyvää ja nautin sitä ikkunapöydässä katuvilinää ihmetellen. Paikan työntekijöillä oli myös ruokatauko ja mahdollinen omistajamies istui pöytääni annoksensa kanssa ja oli ilmeisesti kiinnostunut puikoilla syömisestäni. Osoitteli ruokaani ja puhui kovasti kiinaa. Hetken toimitusta seurattuaan nyökkäsi hyväksyvästi ja poistui. Hetken kuluttua palasi viereeni ja osoitteli kadulle. Kun en heti ymmärtänyt, ohjasi käsivarresta katsomaan toiselle puolelle. Kadulla seisoi koira. Mies osoitteli koiraa ja puhui jälleen kovasti kiinaa. Hymyilin ja nyökyttelin miehelle ja palasin ruokani ääreen. Ei selvinnyt halusiko mies esitellä hauvaa vai kertoa että sitä tässä nyt syödään.

Palasin hotellille melko pian syötyäni. Vielä eilen olin ajatellut seikkailla koko päivän kaupungilla ja käydä katsomassa nähtävyyksiä, mutta matkaväsymys alkaa painaa päälle ja seikkailuinto laskee. Kiinassa on kieltä osaamattomana todella eksyksissä. Olen jälleen ainoa länsimaalainen katukuvassa ja saan sen vuoksi paljon katseita osakseni. Guangzhoun ankea katukuva ei auta piristämään. Joka puolella on likaista ja harmaata, ihmisillä on kiire ja kodittomia istuu joka nurkalla. Huoneeseeni palattua kello oli jo neljä, päätin istuskella sisällä kirjaa lukien kunnes kyyti lentokentälle saapuisi yhdeksältä.

Huoneessa ei toimi valot. Auringon laskiessa pohdin pitäisikö käydä respassa kysymässä asiasta, mutta totean että aikaa on enää pari tuntia joten makoilen sängyllä puhelimesta musiikkia kuunnellen. Puhelin soi. Havahdun pimeässä huoneessa. Laitoin herätyskellon soimaan puoli yhdeksältä joten en voi olla myöhässä. Kello on 20:20, nainen huonolla englannilla kehottaa saapumaan alakertaan. Respassa saan lentolippuni takaisin jonka jouduin luovuttamaan tullessani ja minut ohjataan ulkona odottamaan minibussiin. Värikkäiden valojen koristama guangzhou vilisee auton ikkunan takana kuskien tööttäillessä julmetusti toisilleen ja moottoripyörien ohitellessa vaarallisen näköisesti. Lentokentälle on vain vartti matkaa, taas ollaan vähän lähempänä kotia.

Seuraava yön yli lento vei takaisin Eurooppaan. Yli puolen vuorokauden lennolla meinasi palaa käämi, mutta vihdoin aamuseitsemältä saavuin vihdoin tänne Amsterdamin kentälle. Tuntee jo olevansa nurkan takana. Viimeinen lento Helsinkiin lähtee jo tunnin sisään ja vaikka väsymys onkin melkoinen, en malta odottaa että pääsen kotiin ja vapun viettoon!

Kone täynnä suomalaisia. Hassua kuulla omaa kieltä jokapuolella. Kukaan ei katso silmiin eikä tervehdi viereen istuessa, Jep, kyllä nyt ollaan kotiin menossa :D
Parin tunnin nuokkumisen jälkeen kone laskeutuu Helsinki-Vantaalle. Malttamattomana odotan rinkkani hihnalta ja ryntään vastaanotto aulaan äidin odottavaan syleilyyn. Ulkona odottaa karu todellisuus: täällä on kylmä!! Nyt kotio isän lihapatojen ääreen ja sit vapun viettoon!

Neiti maailman matkaaja kiittää ja kuittaa. Kunhan matkanteosta tokenen, kirjoitan vielä matkanjälkeisiä tunnelmia, mutta virallinen matkapäiväkirja päättyy tähän. Kiitos kaikille jotka olette virtuaalisesti jakaneet mun kanssani tämän matkan. Kiitos kommenteista ja rohkaisuista matkan varrella, toivottavasti ootte saaneet nauttia edes murto-osan sitä iloa jota mulle on suotu :)

Ja se oli siinä.

Lähdön hetki. Neljä kuukautta vilahti silmänräpäyksessä, hassua ajatella että parin päivän päästä on jo toukokuu.

Viimeiset päivät käytin Aucklandin ja varsinkin K'roadin tunnelmasta nauttien. Kävin syömässä hostellin viereisessä thaikkupaikassa lemppariannokseni (jota ei tietenkään tarvinnut thaimammoilta erikseen tilata) ja istuskelin monet kahvit alakerran Revel-kahvilassa. Kävelin viimeisen kerran satamaan ja nautin sushilounasta laivoja seuraten.

Vihoviimeinen päivä uudessa seelannissa kului rinkkaa pakaten ja ukulelea soitellen. Revelissä olivat murtuneita mun lähdöstä, varsinkin tarjoilijatyttö joka mielestään oli aivan reunalla mun seksuaalisen suuntauksen kääntämisessä. Colin ja hostellin työntekijä Charles auttoivat kantamaan kamat alakertaan ja hyvästejä jätettiin.

Bussipysäkillä valotaulu näytti seuraavan lentokenttäbussin lähtöön varttia. Karangahape roadin varressa istuskellessa oli hyvä pohdiskella lähdön tunnelmaa. Paljon on ehtinyt kevään aikana tapahtua. Mulla on ollut etuoikeus tutustua valtavaan määrään mahtavia ihmisiä ympäri maailmaa. Ennen lähtöä päivitin Facebook statuksen jossa kiitin kaikki reissussa tapaamiani ihmisiä Ihanista hetkistä. Liitin päivitykseen kaikki nämä ihmiset, yhteensä 34 nimeä. Ja tästä puuttuu vielä parikymmentä joiden kanssa ei tullut tietoja vaihdettua. Ihan tyhjin käsin täältä ei siis lähdetä.

Pian lähtee ensimmäinen lento joka maanantaina aamulla kuuden aikaan saapuu Kantonin lentokentälle. Vietän jälleen päivän Guangzhoussa ja illalla puolenyön aikaan nappaan toisen lennon joka yön yli lennättää Euroopan puolelle. Aamulla on enää pari tuntia Amsterdamin lentokentällä ja viimeinen lento kotiin. Tällöin onkin jo tiistai-iltapäivä ja vappuaatto, eli vanhempien luona pikainen suihku ja ehostautuminen ja eikun vapun viettoon!

Ps. Eilen Queenstreetillä muksuille tuliaisia shoppaillessa näin mielenosoituksen josta satuin bongaamaan Doubtless Bayn taitelija Paulin! Mies myi asutobussiinsa ja asuu nykyään aucklandissa, saanut töitään näytille paikalliseen galleriaan :)

Auckland ennen ja jälkeen Fijin

Olin kirjoittanut postauksen ajasta Aucklandissa ennen fijille lähtöä, mutten ehtinyt sitä julkaista. Tässä siis tunnelmia ennen ja jälkeen :)

12.4.
Aucklandin suunniteltu yksinäisyys otti uuden käänteen, olen päässyt tutustumaan hostellissa taas aivan ihaniin ihmisiin. Istuttiin perjantaina iltaa marokkolaisen, meksikolaisen ja belgialaisen nuorenmiehen kanssa hostellin terassilla. Seuraan liittyi vanhempi herrasmies. Herra työskentelee taiteen parissa taidenäyttelyitä ja tapahtumia järjestäen ja on aivan mieletön persoona. Herra on hyvin akateeminen rokkisetä joka omistaa tatuoinnin jos toisenkin, ja vielä toisenkin. Tultiin todella hyvin juttuun, joka ärsytti marokkolaista joka oli hyvin limaisesti koettanut onneaan koko illan. Vanha herra tajusi tilanteen ja pisti piruillakseen vettä myllyyn ja pyysi saada viedä ulos seuraavana päivänä. Meidän nuorten lähtiessä ulos juhlimaan, jäi vanha herra Collin hostellille huonon jalkansa vuoksi.

Seuraavana päivänä istuskelin taas vanhalla tutulla terassilla ukulelea soitellen, Collinin tehdessä töitä papereidensa kanssa. Herra on ihan mahtavaa seuraa ja ollaankin todettu että jos olisin 20 vuotta vanhempi tai hän nuorempi, olisi jo hääkutsut postissa. Illalla Collin vei mut ja meksikolaisen Miquelin über underground baarin K'roadilla ja esitteli todella siisteille tyypeille. Kaikki tuntuvat tuntevan Collinin ja herra vaikuttaa olevan jonkinlainen hahmo K'roadilla. Collin ja Miquel ovat Aucklandissa vielä kun palaan fijiltä, mukava tietää että seuraa viimeisiksi päiviksi uudessa seelannissa."


*fiji time*


24.4.
Palasin keskiviikkona puoliltapäivin K'roadille Aucklandiin. Ulkona satoi vettä kaatamalla ja ihmiset kuhisivat kaduilla kuin muurahaiset. Olo oli todella epätodellinen, vielä 10h sitten olin istuskellut Krisin ja Justinin kanssa tropiikin yössä. Hostelli on sesongin loputtua puolityhjä. Collin ja Miquel olivat edelleen maisemissa, mutta kuulin että Miquel on lähdössä seuraavana päivänä töihin Hastingsiin.

Istuin herrojen kanssa iltaa ja jaettiin kokemuksia Välimeren saarista, Collin kun on asunut Samoalla. Juteltiin myös mun kotiinpaluusta ja miltä se tuntuu. Pää ja sydän pursuaa tunteita jotka kaikki repii eri suuntiin. Kun ajattelee sunnuntain lähtöä, iskee samantien kamala koti-ikävä, mutta samalla vatsanpohjaa nipistää NZ:n hyvästely ja arkeen paluu. Vaikka toisaalta olisin tahtonut jäädä fidzille vielä pariksi päiväksi, on hyvä päästä tuttuun ympäristöön vähän hengähtämään ja reflektoimaan koko kevättä.

Hostelliporukkaa oli lähdössä ulos keskustaan juhlistamaan Miquelin lähtöä, mutta päätin jäädä katsomaan leffaa ja mennä aikaisin nukkumaan. Viimeiset päivät Fidzillä olivat kuluneet muutaman tunnin yöunilla ja ajatus pehmeästä sohvasta houkutteli. Nautin typötyhjän hostellin rauhasta ukkosen jyristessä ja välähdellessä ulkona. Puoliltaöin väsymys vei voiton, suljin television ja tassuttelin alakertaan omaan huoneeseeni.

Aika Aucklandissa on kulunut siunatun tylsyyden vallitessa.
Enää ei ole tarvetta rimpuilla ja juoksennella minnekään, auckland on koettu ja nähty ja nyt voi hyvällä omatunnolla vain olla ja ihmetellä eloa. Jollain tavalla tylsyys ja pieni yksinäisyys tuntuu hyvältä, tietää että se tekee lähdöstä ja kotiinpaluusta paljon mieluisampaa.

Eikä K'roadilla täysin yksin tarvitse olla, hostellin työntekijät ovat jo tuttuja ja Collin tekee suurimman osan paperitöistään hostellin terassilla tai alakerran kahvilassa. Alakerran Ihanan urbaanissa Revel-kahvilassa mutkin jo tunnetaan, ravintolapäällikkö diggaa tallista ja osaa kaikki termit suomeksi. Naapurin thai paikassa omistaja muistaa mun lempparit ja vilkuttaa ohi kävellessä. Auckland ja K'road tuntuu kotoisalta, kaupunkia tulee varmasti ikävä ja ehkä tänne vielä joskus tulee palattua.

Bula!

Loppupäivät Fidzillä sulautuvat auringonpaisteen, upean ympäristön, mahtavan seuran ja rennon ilmapiirin värittämäksi saariarjeksi. Kellonajasta ei useimmiten ole hajuakaan, fijitime. Päiviä rytmittää aurinko ja ruoka, elämä keskittyy resortin keskellä sijaitsevaan ravintolaan. Aamulla ihmiset valuvat aamiaiselle, pöytä täyttyy ja lisää tuoleja vedetään ympärilta. Pikkuhiljaa kukin siirtyy omiin askareihinsa. Sukellusta, snorklausta, surffausta, auringossa makoilua ja lukemista. Puoliltapäivin on lounasaika, aamuinen pöytään valuminen toistuu ja lopulta pöydässä on enimmäkseen sama poppoo. Meillä on hyvä porukka kasassa. Loppupäivien kombona walesilainen Kristofer, englantilainen tyttö Hayien, aussi Justin, jenkkinainen Casey, tanskalainen Jeppe, kiwi Mike, intialainen tyttö Sri ja muutama muu.

Aurinko laskee jo kuudelta, sitä on täydellistä seurata matalassa rantavedessä istuskellen. Laskuveden vuoksi vesi on iltaisin todella matalalla, joten vielä kymmenienkien metrien päässä voi vedessä istua pakarat pohjassa. Yhtenä iltana päätettiin Miken ja Srin kanssa viettää auringonlaskuteehetki, mikä voisikaan olla sopivampaa kuin istua vedessä kokonaisen tee setin kanssa tarjottimineen kaikkineen, ja seurata kuinka värit hiljalleen vaihtuvat hempeistä pastelleista leiskuviin svääreihin.

Auringonlaskun jälkeen on ensimmäinen hetki päivästä jolloin on järkeä käydä suihkussa. Päivät ovat hiostavan kuumia niin paisteessa kuin varjossa, ainoa käytännöllinen vaate on bikinit ja saronki, jotta voi tarpeen vaatiessa pulahtaa altaaseen tai kävellä mereen. Auringon laskiessa lämpötila putoaa armollisesti pari astetta ja suihkun jälkeen olo on lähes inhimillinen.
Illallisaikaan ravintola täyttyy jälleen. Pöytiä yhdistellään ja tunnelma on kotoisa. Ruoka resortissa on melko keskivertoa, mutta seura sitäkin parempaa. Joinain iltoina aktiviteettihemmot järjestävät jotain pientä ohjelmaa, mutta enimmäkseen illat kuluvat pöydässä seurustellen, biljardia pelaten ja rommikolaa juoden. Rommina toimii bounty, paikallinen vahva makea rommi.

Fidziläinen tapa juoda on taki. Pöydässä yksi toimii taki-masterina, käytössä on yksi lasi jota takimestari täyttää miten parhaaksi sopii ja jakaa muille. Sukellusohjaajana resortissa työskentelevän Krisin kautta tutustuin myös paikallisiin surffi ja sukelluspoikiin joiden kanssa taki tuli turhankin tutuksi, hauskaa kuitenkin oli. Fijiläiset ovat mahtavaa porukkaa, nauru on herkässä ja kaikki ovat vilpittömän ystävällisiä. Fidziläiset tykkäävät jakaa, oli se sitten ruoka, tupakka tai rommi. Aluksi tuntui hassulta kun kaveri tulee kesken tupakan ottamaan sen itselleen ja polttaa loppuun. Viiden minuutin päästä kuitenkin sytyttää omansa ja ojentaa loput takaisin. Ihmiset ovat kiinnostuneita uusista ihmisistä ja kyselevät paljon. Kulttuuriin kuuluu kaikkien ympäröivien ihmisten tiedostaminen ja huomioiminen.

Fijiläisen kulttuurin vahvin ilmenemismuoto on aikakäsitys, fiji time. Mihinkään ei ole koskaan kiire ja asiat hoituvat kun hoituvat. Tähän kun pääsee sisälle ja lakkaa stressaamasta aikatauluista, on elämä fijillä paljon helpompaa. Toinen tunnettu perinne on kava-juoma. Kava valmistetaan samannimisen kasvin juuresta. Juuri kuivataan ja jauhetaan pölyksi, tämä pöly liotetaan kankaan sisällä käsin puristellen veteen tähän tarkoitukseen valmistetussa kulhossa. Juoma näyttää ja itseasiassa maistuu kuravedeltä ja sillä on lievä päihdyttävä vaikutus. Muutaman kupin jälkeen kieli ja huulet tuntuvat turralta ja olotila on raukea. Kuten taki, kava juodaan ringissä istuen yhden toimiessa juoman jakajana. Mukina toimii kookospähkinän puolikas, ja ennen ja jälkeen juomisen kuuluu taputtaa käsiään kupinmuodossa ja huudahtaa Bula! Sana bula tarkoittaa terveydeksi, ja sitä käytetään myös tervehdyksenä. Kavaa nautitaan iltapäivisin tai milloin nyt sattuu huvittamaan. Alunperin kavaa joivat vain miehet, mutta myös nykyään myös naiset otetaan mukaan rinkiin. Miesten kavarinki on kuin saunan lauteilla istuskelu, keskustelu vaihtelee vakavasta elämän pohdiskelusta urheiluun ja naisiin.

Lento takaisin aucklandiin lähti keskiviikkoaamuna 8:45. Koska Mango Bay sijaitsee coral coastin keskellä ja matka Nadiin on muutama tunti, kyytini lentokentälle saapuisi resorttiin 3:45. Totesin ettei ole järkeä mennä nukkumaan parin tunnin takia. Kris ja Justin jotka olivat viikon aikan löytäneet toisistaan sielunveljet ilmoittivat herrasmiehinä pitävänsä mulle seuraa kunnes kyyti saapuu. Yö kului biljardia pelaten ja hauskaa pitäen rommikolan kera. Poikien bromance kukoisti, kikattelivat ja painivat kuin pikkupojat ja viihdyttivät erinäisillä hölmöillä tempauksilla, tästä todisteena puhelimessa videolla mm. biljardipöydällä suoritettu valomiekkataisto sekä Justinin yritys sniffata ilmapallon riekale nenäänsä. Poikien toilailua seuratessa olo oli haikea. Täällä olisi voinut viihtyä kauemminkin. Fidzille saapuessa ajatus kymmenestä päivästä kauhistutti, mutta tässä ajassa ehti tutustua mahtaviin ihmisiin ja Mango Bay alkoi tuntua kuin toiselta kodilta. Sydäntä kuitenkin lämmittää ajatus siitä että viikon kuluttua näkee omat rakkaat ystävät ja pääsee nauttimaan suomen kesästä. Aamuyön pimeydessä Kris auttoi kantamaan rinkan ja saattoi parkkipaikalla jo odottavalle autolle. Hyvästien jälkeen auton keula kohti Nadia ja lentokenttää. Auton ohittaessa pimeitä kyliä toisensa jälkeen ja auringon hiljalleen noustessa paljastaen vielä kerran upeat paratiisimaisemat, nousi väkisinkin hymy kasvoille. En olisi vuosi sitten osannut edes kuvitella mihin sitä voisi suomityttö päätyä.

Paratiisista kone lennättää vielä viideksi päiväksi Aucklandiin josta sunnuntaina matka jatkuu kohti kotisuomea.

Vinaka Fiji, Kia ora New Zealand!

Fiji time! Mango Bay, Viti Levu

Kosteus iski Nadissa kasvoille kuin märkä rätti. Olin osannut odottaa että perillä on lämmin, mutta uskomaton kosteus tuli yllätyksenä.

Maahantulokorttia täyttäessäni muistin että rinkkani sivutaskussa on NZ:n rannoilta keräämiäni simpukankuoria ja kiviä. Tunnollisesti kirjoitin esineet ylös tullikorttiin ja jännitin joudunko jättämään aarteet tullimiesten haltuun. Kortin palautaessani kukaan ei vilkaissutkaan vastauksiani eikä bio safety skannauksessakaan kukaan piitannut. Rinkan saatuani sain ohjeet matkatoimistolle jonka autolla pääsisin Mango Bayhyn. Jokainen kentällä on ystävällinen ja hymyilee. Toimiston poika kantaa rinkkani autoon vaikka tarjoudun kantamaan sen itse, "you're in Fiji now madame"

Autossa itseni lisäksi vanhempi brittinainen. Ajomatka Nadista Mango Bayhyn kesti muutaman tunnin, puoli seitsemältä perille resorttiin päästyä oli jo aivan pilkkopimeää. Respasta työntekijä saattoi bungalow-dormiin. Tila on korkea palmunlehväkattoinen rakennus jonka seinäpaneelien välistä viilentävä tuulenvire pääse puhaltamaan. Ilma täällä ei paljoa liiku ja kattoon onkin onneksi asennettu valtavat tuulettimet. Samassa majassa on kahdeksan erillistä sänkyä joista tosin vain osassa väkeä. Nurmikentän toisella puolella on ravintola josta saa ostettua ruokaa. Ruuanlaittomahdollisuuksia ei ole. Paikka on valtava, ainakin NZ:n hostelleihin tottuneelle. Pilkkopimeässä mahdotonta hahmottaa aluetta, mielenkiinnolla odotan aamua. Kävin ravintolassa syömässä, asiakkaat omina porukkoinaan pöydissä. Kahdeksalta päätin vetäytyä nukkumaan moskiittoverkkoni alle. Hieman eksynyt olo, keskellä viidakkoa. Poluilla hyppii valtavia sammakoita ja seinät ovat täynnä erilaisia liskoja. Pimeyden täyttää sirkkojen siritys ja lintujen huudot.

Päivä 2. Aamulla heräsin puoli kuudelta auringon jo noustessa. Hetken makoiltuani kävin pihalla suihkussa liskojen seuratessa toimitusta seinillä. Ravintolalle saapuessani odotti yllätys. Yöllä olin nähnyt paikan edessä vain uima-altaan ja palmuja, aamuaurinko kuitenkin paljasti valkean hiekkarannan ja vaaleansinisen meren. Päivä kului aurinkotuolissa lekotellen ja meressä pulahdellen. Harmillisesti unohdin kirjani K'roadille toiseen laukkuun eikä resortin kirjahylly vakuuta, englanninkielisiä kirjoja on vain muutama. Toivottavasti joku käy sinne tiputtamassa opuksensa sillä omani alkaa olla jo lopuillaan.
Illallisella istuin pöydässä skotin, irkun ja britin kanssa. Ovat kaikki lähdössä huomenna mutta sainpahan jotain kosketusta ihmisiin. Illallisen jälkeen oli vuorossa leikkimielinen rapujen juoksukilpailu jonka jälkeen biljarditurnaus. Kuten jokaisessa kunnon rantalomakohteessa, on täällä pitkin päivää kaiken maailman ryhmäaktiviteetteja. Tämä ottaa ainakin itselle hieman koville, on niin kovin teennäisen tuntuista, mutta ehkä tässä runsaan viikon aikana paatunutkin sydän sulaa ja innostun osallistumaan enemmän.

Päivä kolme. Lisää lekottelua altaalla. Irlantilainen Sarah sai houkuteltua korin punontaan. Ihan hauskakaan se oli. Lounaan jälkeen hyvästelimme kun Sarah jatkoi matkaansa kohti jenkkilää. Sain onneksi neljä uutta kämppistä Brittikolmikon tilalle. Tämä tuli tarpeeseen koska ainoaksi huonetoveriksi oli jäänyt brittisyntyinen aussi joka vaikuttaa urpolta ja kaiken kaikkiaan epämiellyttävältä. Lisäplussana seurueen toinen puolisko, suomalainen pariskunta Henna ja Anssi. Vaikka parin kanssa ei välttämättä tulisikaan paljoa hengailtua, on kiva tietää että halutessaan voi höpötellä omalla kielellään :)

Päivä neljä. Aika kului ihmisiin tutustuessa ja hengaillessa. Opetin kiinalaissyntyiselle hollantilaispojalle ukulella "i'm yours" renkutuksen, jonka olen opettanut tähän mennessä noin parillekymmenelle matkaajalle. Paikan melko huonon hygienian vuoksi yhdellä sun toisella on ollut ongelmia vatsan kanssa, Oma maha on yhtälailla osoittanut mieltään nipistelyllä ja kuvotuksella. Onneksi ei ole iskenyt kunnon mahatautia, näissä saniteettitiloissa ei tahdo viettää kauempaa kuin on pakko. Aikaisempien päivien auringonpalvonta yhdistettynä temppuilevan vatsan kanssa sai päivän kulumaan enimmäkseen varjossa Hennan kanssa suomea puhuen. Illalla ajettiin taksilla skottitytön ja jenkkipariskunnan kanssa läheiseen ravintolaan jossa seurattiin paikallisen rosvopaistin valmistusta ja seurattiin kylän lasten jalkapallon peluuta ja hevosten kylvetystä rantavedessä. Resorttiin palattua osallistuttiin vielä tietovisaan joka luonnollisesti voitettiin, ilta kului rattoisasti isossa seurueessa istuskellen. Suurin osa tutuista ihmisistä jatkaa matkaa jälleen huomenna, mutta aina tulee uusia matkalaisia. Tänä yönä meidän kahdeksan hengen dorm on jopa täynnä.

Päivä viisi. Miten voikin tottua vieraaseen paikkaan näin nopeasti?Ensimmäisen yön epämukavuus on täysin tiessään ja paikka tuntuu jo lähes kodilta. Päivä hujahti ohi tekemättä oikeastaan mitään. Suomalaispariskunta Anssi ja Henna hollantilaisineen jatkoivat tänään matkaansa ja aika on kulunut Vietnamilaissyntyisen brititytön kanssa hengaillessa. Tyttö on täällä kolmen viikon sukelluskurssilla. Sukellusopettaja on hauska brittikundi jonka riemastuttava hippiäiti saapui tänään kuukaudeksi kylään. Istuttiin iltaa näiden kolmen ja resortin omistajapariskunnan kanssa paikan sydämenä toimivassa ravintolassa. Huomenna on luvassa koko päivän kestävä saarireissu jonne myös hippimamma lähtee mukaan. Tiedossa ainakin kouluvierailu ja snorklausta.

Päivä kuusi. Lähdettiin aamulla veneellä saariretkelle. Vajaan tunnin kuluttua saavuttiin pienen saaren paratiisirannalle jossa vietettiin muutama tunti snorklaten ja rannasta nauttien. Kokeilin elämäni ensimmäistä kertaa snorklausta. Vesi ei ole oikein oma elementti ja aluksi hieman jännitti hengittää veden alla ja tuijotella pohjaa. Hetken kuluttua sitä osasi jo nauttia olostaan ja vietin suurimman osan ajasta koralliriutan värikkäitä kaloja ihmetellen. Retken pojat olivat käyneet kalassa ja saalis nautittiin lounaaksi grillatun kanan ja vihannesten kera. Iltapäivällä ajettiin veneellä saaren toisella puolella sijaitsevaan kylään jossa tarkoitus oli vierailla paikallisessa koulussa jossa oppilaat esittäisivät pari laulua. Tänään oli kuitenkin jostain syystä vapaapäivä joten tyydyimme kiertelemään kylää. Fidzillä eletään edelleen hyvin perinteisesti ja vaatimattomasti, ihmisillä ei ole paljoa mutta kaikki ovat jatkuvasti hyväntuulisia ja onnellisen oloisia. Parasta on fidziläisten nauru. Isotkin miehet kihertävät kuin pikkulapset. Paras nauru on ehdottomasti resortin aktiviteettikundi Ilillä, iso mies jonka kikatus saa kenet tahansa hyvälle tuulelle. Resorttiin palatessa nähtiin muutamia delfiinejä, valaat piileskelivät harmillisesti jossain. Ilta kului perinteisesti ravintolassa istuskellen. Illan aktiviteettina oli rugby matsi televisiosta, NZ:n All Blacks vastaan ehkä Skotlanti. Itse pelistä en tajua vieläkään mitään, jäin katsomaan vain alkujuhlallisuudet ja perinteisen All Blacksien esittämän haka-tanssin.

Aurinkoon!

Tänään on aika jättää hetkeksi Auckland, ja suunnata kohti paratiisia. Kymmenen päivän rantaloma Fidzillä on täydellinen lopetus reissulle ja oiva mahdollisuus hioa jo hieman kalvennutta rusketusta.

Aucklandissa on ollut mahtavaa, mutta aika ei riitä siitä kertomaan sillä kentällä pitäisi olla jo tunnin päästä. En tiedä mitkä ovat internetmahdollisuudet Fidzillä, joten todennäköisesti seuraava postaus tulee 24.4 kun palaan takaisin Aucklandiin.

Auckland vol 5

Henriikka ja Elina tuli töiden jälkeen hostellille josta Jonna meidät nappasi kyytiin. Matkalla kentälle pysähdyttiin vielä syömään kiinalaiseen ravintolaan josta tytöt tiputtivat mut suoraan terminaalin eteen. Hyvästit jätettiin ja toivoteltiin hyviä jatkoja suuntaan ja toiseen. Elinan ja Henriikan voi bongata Suomesta ennenpitkää ja toivottavasti Jonnan ja Karoliinan tapaan joskus heidän suomenvierailullaan.

Kentällä kukaan ei kyselly passia eikä muitakaan henkkareita, rinkka hihnalle ja tyttö koneeseen. Yöllä Aucklandiin laskeuduttaessa kaupungin valot levittäytyvät kultaisena tuikkumerenä pimeydessä. Lento kesti nousuineen ja laskuineen tasan tunnin. Tuntui hassulta että saman matkan jonka toiseen suuntaan matkusti monessa viikossa huomattavasti kalliimmin, sujahti hetkessä 39 dollarilla. Mutta tärkeintähän ei ole määränpää vaan matkanteko.

Odoteltuani typötyhjällä lentokentällä 45min, saapui vihdoin bussi joka veisi armahalle K'roadille. Vaikka hostellin viihtyvyydessä on parantamisen varaa, on sen asiakaspalvelu vertaansa vailla. Saavuin respan aukioloaikojen jälkeen mutta ei hätää: henkilökunta lähetti alaoven ovikoodin ja jätti huoneen avaimen kirjekuoressa respan tiskille. Ihanaa olla tutussa hostellissa, pystyin jopa varausta tehdessäni valikoimaan huoneeni. Valitsin alakerran ikkunattoman huoneen sillä muista huoneista poiketen sen puisetpunkat eivät ole narisevia metallihäkkyröitä ja wifiyhteys on vahvimmillaan. Vaikka kello oli jo yli puolenyön, olivat huonetoverini vielä onneksi hereillä ja valot päällä eikä täten tarvinnut pimeässä etsiä vapaata sänkyä.

Aamulla kävin respassa maksamassa neljä yötäni. Varasin sängyn myös niiksi neljäksi yöksi jotka vietän Aucklandissa Fidziltä palattuani. Mukava respan tyttö kehotti maksamaan kaikki yöt samalla kertaa sillä voi silloin antaa heidän viikkotarjouksensa mukaan yhden yön ilmaiseksi. Saan myös jättää ilmaiseksi säilöön ylimääräiset tavarani sillä välin kun olen reissussa. Vaikka hostelli on melko nuhjuinen eikä ole kotoisuudella pilattu, on se hintansa arvoinen sijaintinsa, rajattoman wifinsä ja mahtavan asiakaspalvelunsa vuoksi.

Aamulla pitkään nukuttuani lähdin kaupungille pyörimään. Nappasin kahvin alakerran mahtavasta Rebel kahvilasta ja vierailin Christinan suosittelemassa hipsterimekassa Queenstreetillä. Ison tilan jakaa levy-, kirja-, muoti- ja vintageliike, keikkalipujen myyntipiste sekä kahvila. Kirjavalikoima koostuu muusikoiden elämänkerroista ja hieman erikoisemmista teoksista, kuten "how to survive a zombie attack" ja "Postsecrets ". Jälkimmäisen on muuten tuonut Jukkis Jenkeistä tuliaisena allekirjoittaneelle :) Ei tullut ostettua mitään, mutta Fidzin kymmenen päivän rantalöhöilyä varten pitää käydä vielä hakemassa jokin tiiliskivi.

Aucklandissa on huomattavasti lämpimämpi kuin Wellingtonissa, huomaa että ollaan lähempänä päiväntasaajaa. Sää on ollut pilvinen ja sadetta ripsottaa silloin tällöin, mutta lämpötila pysyy viidentoista asteen yläpuolella. Huomenna jos sää sallii, olis tarkoitus käydä kiertelemässä Ponsonby roadilla. Paikka on tunnettu pikku putiikeistaan ja boheemista hengestään. Nyt voi vihdoin shoppailla kun tietää ettei tavaroita tarvitse enää kanniskella joka paikkaan. Tänään mukaan tarttui jo uskomattoman mukavat mokkasiinit ja lentomatkaa varten ihana kukallinen Billabongin laukku.

Kaupunkielämää

Lähes viikko kulunut Wellingtonissa. Aika on kulunut kaupungilla kulkiessa, Te Papa museota kierrellessä ja suomityttöjä treffaten. Käytiin lauantaina syömässä japanilaisessa ravintolassa Jonnan, Karoliinan, Henriikan ja Elinan kanssa, josta jatkettiin menestyksekkäästi Wellyn yöelämään. Eilen käytiin Henriikan ja Elinan kanssa leffassa katsomassa The Perks if Being a Wallflower, vaikuttava elokuva ja hieno oli teatterikin. Kyseisessä paikassa on vietetty kaikkien LOTR:ien ja Hobitin viralliset ensi-illat.

Wellington näytti tällä kertaa todellisen luonteensa. "Windy Welly" on ollut nimensä mukaisesti tuulinen ja sateinen, lämpötila on huidellut kosteanviileässä plus kymmentä. Tänään aurinko on kuitenkin kunnioittanut läsnäolollaan ja ulkona on tarjennut ilman takkia. Illalla käydään tyttöjen kanssa vielä syömässä ja Jonna heittää mut lentokentälle. Illan vika lento Aucklandiin lähtee kymmeneltä ja saapuu perille yhdeltätoista, toivottavasti saan niin myöhään vielä jollain ilveellä itseni kentältä K'roadille.

Loppuun vähän puolihuolimattomasti räpsittyjä kuvia Wellystä. Sen verran oon tykästynyt kaupunkiin että ihan hyvä että tänään on lähtö, kiusaus tänne jäämiseen kasvaa päivä päivältä :) Tyttöjen lisäksi on tullut bongattua muutakin suomalaista, hostlasta jopa kaksi suomalaista kirjaa sekä kirpparilta him-laukku. Kuvista puuttuisi vielä huhtamäen muovikansi joka löytyy jokaisen take away -kahvikupin päältä.