Paihia - Doubtless Bay - Paihia

Keskiviikko. Pohjoissaaren pohjoiskärki. Kuumaa ja kuivaa. Muutaman tunnin odottelun ja ystävällisten kyytien jälkeen lähes perillä. Pieniä pystyynkuolleita kaupunkeja. Teollisuus siirtyy kaikkialta Kiinaan.

Saatiin viimeinen kyyti saksalaiselta taiteilijamieheltä joka etsii alueella asuvaa kommuunia. Saavuttiin määränpäähän. Doubtless Bay. Paul otti meidät lämpimästi vastaan bussiinsa ja keitti kahvit. Höyryävien kuppien äärellä Paul näytti saksalaismiehelle kartalta kommuunin sijainnin.

Paahtavassa kuumuudessa käveltiin porukalla läheiselle järvelle uimaan. Järven pohjassa on tuhansia vuosia sitten kaatuneita ja maatuneita puita jotka värjäävät veden tumman punaruskeaksi, kuin coca colaa. Vesi on lämmintä ja pehmeää. Merenrannalla aallot pauhaavat ylettömällä massalla, uiminen noissa luonnonvoimissa ei houkuta. Uinnin jälkeen saksalaismies jatkoi matkaansa kohti taiteilijayhteisöään.

Pystytimme teltan merenrantaan, puurajan taa suojaan tuulelta ja paahteelta. Illalla istuimme Paulin kanssa bussissa musiikkia kuunnellen ja höyrytettyjä maissintähkiä järsien. Maissintähkät saimme ensimmäiseltä kyydiltämme, vanha Maorimies joka ajaa ympäri saarta asuntoautollaan tuoreita vihanneksia myyden. Isäntämme on melko persoona, illan pimetessä istuskeltiin viilenevässä illassa Paulin kertoillessa tähtien synnystä ja maorien myyteistä.

Torstai. Vieno tuuli mereltä, joka laantui iltapäivän painostavaksi kuumuudeksi. Aamulla teltassa herätessä piti hetken miettiä missä on ja miksi. Jan oli jo noussut ja poissa. Kävelin rantaan ja löysin tuon hullun saksalaisen peuhaamassa hurjassa aallokossa. Jan kertoili innoissaan kuinka oli löytänyt merestä naapurikalastajan moottorin osan ja saanut palkaksi palan kalaa, aamun aarteisiin kuului myös kuollut pingviini jota piti mennä katsomaan. Joillain ihmisillä on liikaa energiaa ja elämäniloa, välillä tuntuu että oma energia suorastaan hupenee Janin pauhatessa omiaan. Siitä huolimatta Jan on kelpo matkakumppani, luotettava osaava teekkari jolla uskomaton tuuri. Parin viikon päästä tiemme erkanevat, Jan palaa kotiin ja oma tieni vie todennäköisesti takaisin Raglanin rantakaupunkiin jonne Christina aikoo saapua kuun puolessavälissä. Torstaipäivä kului auringossa lekotellen ja järvessä uiden, illalla Paul ajoi meidät niemen länsipuolelle katsomaan uskomatonta auringonlaskua.

Perjantai. Saatiin auto lainaksi Paulilta ja ajettiin Uuden Seelannin pohjoisimpaan kolkkaan, Cape Reignaan. Vanha majakka, hienot maisemat ja jälleen kerran hillittömästi saksalaisia turisteja. Paulin ohjeistuksesta pysähdyttiin Spirits Bayssa, ehkä kaunein paikka tähän asti. Toisella puolella upean värinen hiekkaranta ja sininen meri, toisella puolella vihreät rinteet ja niityn halkova kirkasvetinen joki. Sinne voisi rakentaa kodin. Loppupäivä ajeltiin pitkin poikin pohjoista, nähtiin valtavat hiekkadyynit ja käytiin syömässä Mangonuissa ja suunnattiin takaisin Paulin bussille. Säätiedotus lupaa sadetta ensi viikon alkuun saakka. Päätettiin jatkaa aamulla matkaa takaisin etelään.

Lauantai. Yöllä satoi rankasti. Aamulla kasattiin teltta ja kamat kasaan kosteassa kuumuudessa ja saatiin Paulilta kyyti ison tien varteen. Ensimmäisen kyydin saaminen kesti ikuisuuden. Sade tiputteli koko päivän lämpiminä kuuroina. Muutaman kyydin jälkeen Keri Keri jossa toinen ikuisuus. Sateen yltyessä saatiin kuytitarjous Paihiaan. Oltiin ajateltu suunnata Orewaan mutta todettiin ettei tulla pääsemään sinne asti tänään joten hypättiin kyytiin.

Paihiassa otettiin eri hostelli kuin viimeksi. Edellisen hostellin omistaja ei tykännyt kenestäkään ja heitti jengiä ulos liiasta metelistä. Ranskalainen porukka lensi ulos illalla kymmenen aikaan puhuttuaan liian lujaa terassilla, vaikka hiljaisuus alkoi vasta yhdeltätoista. Kun keskiviikkona yritettiin varata vielä yhtä yötä, rouva ilmoitti ettei mielellään ottaisi meitä enää sillä porukkamme oli pitänyt meteliä viime yönä. Jep, grillattiin ulkona vähän yli yhdeksältä. Näimpä päädyimme kaupungin toiselle puolelle vähän nuhjuisempaan hostlaan, mutta ompahan suihku ja vesivessa.

PS. Viimeisenä iltana Doubtless Bayssa sateen ropistessa telttaan päätin kävellä vielä colajärvelle uimaan. Lämmin kesäsade ja hiljainen yö, yksinäinen suomalainen alasti järvessä. Koti-ikävä iski välittömästi :)