Art Deco Napier

Aucklandista vei tie Napieriin. Napier on suhteellisen pieni rantakaupunki pohjoissaaren eteläosassa, itärannikolla. Koko kaupunki tuhoutui 1930-luvulla valtavassa maanjäristyksessä ja uudelleenrakkennettiin entistä ehompana Art Deco hengessä (katso wikipediasta). Keskusta on vallan viehättävä vanhoine rakennuksineen, kahviloineen ja charleston henkisine putiikkeineen. Toki tällä kaikella yritetään tahkoa mahdollisimman paljon rahaa turisteilta.

Vietin täällä pari päivää vanhassa loistokkaassa Criterion- hotellissa, joka on sittemmin muutettu rähjäiseksi hostelliksi. Aikani olen viettänyt kaupunkia kiertelemällä ja puistoissa istuskellessa. Tänään vierailin Napierin vanhassa vankilassa ja kiipesin Bluff kukkulan näköalapaikalle, nousu oli hieman pidempi kun oletin, mutta näköalat korvas kaiken. Näköaloista huolimatta en kyl muuttais noille ihanille rinneasuinalueille, ainakaan ilman autoa.

Sää on viileä etelään tultaessa, syksy on paljastanut kasvonsa eikä illalla tarkene enää ilman villapaitaa. Illat on kulunut olohuoneen nurkassa kirjaa lukien ja netissä surffaten, muut travellaajat ovat kovin nuoria (ja ärsyttäviä) eikä itsestä irtoa small talkkia tekemälläkään.

Pari kuukautta vieraalla kielellä kommunikointia vie voimat. Vaikka kohtalaiset englannintaidot löytyy, on aina tilanteita joissa joutuu joko jättämään jotain sanomatta tai yksinkertaistamaan. On ikävä suomenkieltä. Toisaalta niinä lyhyinä kertoina kun omaa äidinkieltä on päässyt haastamaan, on se tuntunut vaikealta. Luontaista rytmiä ei meinaa löytyä ja oma ääni kuulostaa vieraalta. Takaisin englantiin vaihtaminen on ollut helpottavaa ja tuttua.

Sama lienee pätevän koko matkantekoon. Vieraissa paikoissa yöpyminen ja ainainen liike ottaa voimille. Uusi kaupunki, uudet ihmiset, ainainen uuden omaksuminen. Välillä tuntuu että riittäisi jo, oma koti ja tuttu ympäristö houkuttaa. Ystävät joiden kanssa voi aloittaa kesken lauseen ja jotka tietävät mistä ollaan tulossa ja minne menossa. Mutta miten käy kun paluu koittaa? Tuntuuko se vaikealta? Löytyykö luontainen rytmin ja tuntuuko oma koti vieraalta?

Kaikkeen onneksi sopeutuu, ja minne sitten helpommin ellei omaan elämäänsä! Jottei reissuväsymys vallan riehaantuisi, ostin tänään 10 päivän rantaloman fidzille :) lähtö on 14. huhtikuuta ja paluu 24. päivä, näin jää jäljelle neljä päivää aikaa hengailla vielä Aucklandissa ennen Suomeen paluuta. Ostin matkan ensimmäistä kertaa matkatoimistosta, ihanan keski-ikäistä! Loma lämpimään tulee tarpeeseen sillä sää sen kun kylmenee suksyyn edetessä. Alkoi jännittää ettei rusketus muuten kantaisi kotiin saakka :)