Mooloolaba

Mooloolaba on turistien täyttämä rantakaupunki. Kaupungin rantakatua ja bulevardia reunustavat Miami henkiset hotellit ja loma-asunnot. Päätimme majoittua täällä kaksi yötä sillä 45min ajomatkan päässä kaupungista sijaitsevat Glass House Mountains vuoret jonne Mike tahtoo tehdä päiväretken. Aivan rannan tuntumassa on Holiday park Karavaanipuisto jossa auton viereen saa laittaa myös teltan. Hintaa kertyy yöltä lähes viisikymppiä joka on kuitenkin kahdelle hengelle halvempi kuin yö hostellissa. Hintaan kuuluu sähkötolppa ja siistit kylpytilat, näin lämpimässä ilmanalassa parempaa luksusta kuin huonosti ilmastoitu hikinen dormi.

Ensimmäisenä iltana kävimme lasillisella paikallisella pursikerholla kanaalin varrella. Mooloolabaa halkovat useat kanaalit joiden rantoja  koristavat ökytalot huvipursineen. Kyllä täällä kelpaisi eläkepäiviään viettää. Illan hämärtyessä terassin värivalot syttyivät luoden lämpimän tunnelman iloisten ystäväporukoiden illastaessa viereisissä pöydissä. Ikävä nipisti vatsanpohjassa ajatusten harhaillessa Melbourneen jossa todennäköisesti oma Nunneryperhe samanaikaisesti häärää hieman liian ahtaassa keittiössä toisiaan väistellen. 

Leirintäalueelle palattuamme luin Facebookista että pitkäaikaisen ystäväni isä on nukkunut pois. 

Suru pyyhkäisi aaltona ylitse. 

Öisellä rannalla istuessani katselin pikimustaa merta ja muistelin nuoruuden kesiä ja yhteisiä purjehduksiamme Espoon saaristossa. Onnellisia aikoja.

Kaikella on määrähetkensä,

aikansa joka asialla taivaan alla.

Aika on syntyä

ja aika kuolla,

aika on istuttaa

ja aika repiä maasta,

aika surmata

ja aika parantaa,

aika on purkaa

ja aika rakentaa,

aika itkeä

ja aika nauraa,

aika on valittaa

ja aika tanssia,

aika heitellä kiviä

ja aika ne kerätä,

aika on syleillä

ja aika olla erossa,

aika etsiä

ja aika kadottaa,

(Saarnaajan kirja)

Aika on nostaa purjeet ja lähteä kohti viimeistä satamaa. Helteisestä päivästä huolimatta ilta viileni auringon laskiessa ja teltassa oli yöllä hyytävän kylmä.

Seuraavana päivänä ajoimme Tibrogarganvuorelle Glass House Mountainseille. Vuoren rinne on jyrkkä ja kyltit muistuttavat kypärästä ja omien taitojen kuuntelemisesta. Rinne on tarkoitettu kokeneille kiipelijöille ja sen kyllä huomasi. Itse jäin istumaan puoleen väliin kielekkeelle Miken jatkaessa huipulle. En onneksi ollut ainoa, noin puolet retkeilijöistä kääntyi samassa paikassa ympäri. Seuranani istui kaksi tyttöä Brisbanesta joiden ystävät olivat matkalla huipulle. Odotus venyi lopulta pariin tuntiin mutta mihinkäs sitä kiire valmiissa maailmassa. Varsinkaan näissä maisemissa. Huomenna matka jatkuu Noosaan. 

Tien päällä. Redcliffe ja Coochin Creek

Parin tunnin ajomatkan jälkeen Redcliffeen saavuttua aurinko oli jo laskenut. Ajomatkan aikana olimme etsineet mahdollista retkeilyaluetta tuloksetta. Suurin osa itärannikon retkeilyalueista on karavaanaripuistoja ja tehty matkailuautoille, ne joissa voi yöpyä teltassa ovat usein sellaisia joihin ei saa autoa viereen. Päätimme parkkeerata Redcliffen rantabulevardille ja käydä kaupassa ostamassa grillattavaa. Julkisilla rannoilla kun on lähes poikkeuksetta ilmainen sähkögrilli.

Pihvejä grillatessa googlettelimme kuumeisesti yöpaikkaa. Lisäjännitystä tulisi luomaan teltan kokoaminen pimeässä, Mike ei pakettia ollut vielä kertaakaan avannut. Lopulta sopiva paikka löytyi tunnin ajomatkan päästä Coochin Creekistä. Syrjäinen retkeilyalue on kansallispuistossa ja valtion hallinnoima. Nämä valtion leirintäalueet ovat hinnaltaan huokeita, viiden dollarin luokkaa, ja omaavat yleensä vain ulkohuussin. Ostimme telttapaikan puhelimitse luottokortilla ja lähdimme ajamaan kohti pohjoista. 

Perille päästiin pilkkopimeässä, onneksi teltta oli perus kupoliteltta ja saatiin kokoon alta aikayksikön. Hampaita pusikossa pestessä nostin katseeni ja huokaisin syvään nähdessäni ylläni taivaan halkovan kirkkaan linnunradan. Eteläinen tähtitaivas toi mieleeni lukemattomat Uuden Seelannin yöt syrjäisillä rannoilla Janin kanssa telttaillessa. Telttaan kömpiessä olo oli kotoisa, näin sitä matkaa tuleekin tehdä.

Auringon noustessa keitin varmoin ottein kahvit kaasukeittimellä ja kuuntelin heräilevää luontoa. Viereisellä joella aussipojat istuivat jo ongella. Miken kanssa olemme molemmat hieman vieraskoreita ja varsinkin skotilla on kova tarve täyttää hiljaiset hetket. Yritin hieman vihjaista että me suomalaiset olemme kovin tyytyväisiä myös hiljaisuudessa. Aamiaisen jälkeen kamppeet autoon ja suunnaksi Mooloolaba.

Byron Bay

Byron Bay on surffaamisesta ja vaihtoehtokulttuuristaan tunnettu pikku rantakylä kaksi tuntia Brisbanesta etelään. Heti bussista astuttua ilman täyttää vieno marihuanan tuoksu. Nurmikot ovat täynnä Intian basaarista vaatteensa ostaneita parikymppisiä tyttöjä kukkaseppeleet päässään ja paidattoman poikia auringon vaalentamine kutreineen. Joka nurkalla soitetaan kitaraa tai didgeridoota, vaihtoehtoisesti jonglöörataan diaboloilla tai poilla. Kaikilla on kainalossaan surffilauta. Näky on kun huonon surffikomedian lavasteita. Vähän liian kornia ollakseen luontevaa.

Kaupunki on pieni, lyhyen kävelymatkan jälkeen saavun hostellilleni. Backpackers Inn On The Beach sijaitsee nimensä mukaisesti rannalla. Takapihalta on suora kävelyreitti umpeen kasvaneiden junaraiteiden yli merenrantaan. 

Istun pitkään dyynillä merta katsellen. Valtameri jaksaa aina sykähdyttää Itämeren äärellä kasvanutta. Meren äärettömyys on jotain kovin mieltä ylentävää ja rauhoittavaa. Tuolla jossain etuvasemmalla, kun vaan tarpeeksi pitkälle kauhoo, on Vancouver jonka rannalla ensimmäistä kertaa koin saman äärettömyyden ja pienuuden tunteen. 

Hostelli on siisti ja avara, luhtikäytävien keskellä on suuri sisäpiha jota hallitsee valtava viikunapuu. Porukka on nuorta ja suurinosa matkustaa itärannikkoa matkajärjestäjien busseissa. Yleisin  kysymys kansallisuuden jälkeen onkin minkä firman kanssa olen reissussa. Kerään samantien valtavasti katu-uskottavuutta kertoessani reissaavani yksin ilman suunnitelmia ja paluulippua. Hostellilla on illalla grilli-ilta johon osallistuminen kustantaa 7$, kehnon tarjonnan vilkaistuani päätän kokata itse halvemmalla. Grilli-iltaan kuuluu myös takapihalla dubsteppiä soittava DJ, olo on vanha ja ulkopuolinen seuratessani 18-20 vuotiaiden nuorikkojen pöydillä tanssimista ja halvan viinin kittausta.  Kirjoitan suljettuun Australian reppureissaajat -ryhmään olevani Byronissa ja toivovani jonkun poimivan kyytiin lähipäivinä ja vievän pohjoiseen. 

Vetäydyn huoneeseeni ennen yhdeksää, vahvistus henkiselle keski-ikäisyydelleni. Mainittakoot että aurinko laskee täällä jo ennen kuutta, joka saa illat tuntumaan myöhemmiltä kuin ne ovatkaan. Huoneeni on neljän hengen naisdormi, huonetoverini ovat tullessani jo iltapuhteissaan mikä hieman lohduttaa. Naiset ovat kaikki kahdenviiden paremmalla puolella, omanikäiseni saksalainen, kolmekymppinen ranskalainen ja keski-ikäinen australialainen. Nostelemme kulmakarvoja ulkona kuuluville kiljahduksille ja musiikin pauhinalle, vähän jopa naurattaa meidän tanttakerho. Käymme ulkona katsastamassa takapihan tulishown ja sammutamme valot ennen kymmentä. Illan aikana saan Facebookissa muutaman vastauksen kyytitiedusteluuni, kirjoitan muutaman lisäkysymykset selvittääkseni mikä kyydeistä olisi kannattavin. Nukahdan pian basson rauhoittavaan sykkeeseen.

Seuraavana päivänä päätän pidentää hostellivierailuani toisella yöllä ja selvittää päivän aikana mihin olen matkalla. Päivä kuluu saksalaisen tytön ja tämän sveitsiläisen kaverin kanssa rannalla makoillen, pohdin surffilaudan vuokrausta mutta saksalaistytön jalka on venähtänyt ja sveitsiläinen ei surffauksesta välitä joten en yksin viitsi lähteä räpiköimään. Puolilta päivin saapuu uusi viesti Facebookissa. Skotlantilainen nelikymppinen Mike on matka-autonsa kanssa Brisbanessa ja aikoo ajaa itärannikkoa ylös Cairnsin kautta Darwiniin ja sieltä Uluruun seuraavan yhdeksän viikon aikana. Mike kertoo ajavansa Byronin kautta mikäli haluan koukkaavan kyytiinsä. Hetken keskusteluamme homma on sovittu, Mike ajaa illan aikana Byroniin ja aamulla lähdetään tien päälle.

Iltapäivästä lähdettiin kävelemään läheiselle majakalle auringonlaskua katsomaan. Kävelymatka osoittautui odotettua pidemmäksi ja lähes tunnin patikoinnin jälkeen saavuimme perille juuri auringon laskiessa. Auringonlasku ei ollut kummoinen mutta näkymät upeat.

Illalla Mike tulee piipahtamaan hostellille. Mukavan oloinen mies, ainoana miinuspuolena etten ymmärrä puoliakaan vahvasta skottiaksentista. Toivottavasti tämä helpottaa ajan kanssa. Sen verran saan selvää että Mike on myynyt maallisen omaisuutensa Aberdiinissa ja on päättänyt alkaa Nomadiksi, kodittomaksi maailmanmatkaajaksi. Mikellä on ystäviä Australiassa ja siksi aloittanut maailmanvalloituksensa täältä. Miehen viisumi sallii viipyä maassa kolme kuukatta kerrallaan vuoden ajan, välissä hän aikoo reissata Polynesiassa ja Kaakkois-Aasiassa. Mies osti neliveto Nissan Pathfinderin joka on muutettu reppureissaajien tyyliin matka-autoksi, mukana teltta ja muut retkeilyvarusteet.

Takaikkunan tarra josta Mike jostain kumman syystä haluaa eroon, ihana!

Oma hostellini on täynnä joten Mike yöpyy muualla ja palaa aamulla. Illalla nukkumaan mennessä hieman jännittää. Lähteä nyt reissun päälle ihmisen kanssa jonka juuri tavannut, tarkoituksena seuraavat pari viikkoa istua pitkiä aikoja kahden autossa ja yöpyä samassa teltassa. Emme onneksi sopineet tiettyä aikaväliä yhteiselle taipaleelle joten aina voi jäädä kyydistä jos alkaa ahdistaa.

Aamulla Mike haki hostellilta ja ajoimme majakalle, pienen alkukankeuden jälkeen juttu alkoi luistaa ja intouduttiin ottamaan pari yhteiskuvaakin. Seuraavaksi suunta kohti Brisbanen pohjoispuolella sijaitsevaa Redcliffeä jossa tarkoitus viettää ensimmäinen yö.

               Uusi matkakaveri

Brisbane, nostokurkien luvattu kaupunki

Onnistuin nukkumaan junassa loppumatkan yllättävän sikeästi. Havahduin vasta ohikulkevan rouvashenkilön tönäistessä jalkaani ja tajusin hetken pöllämystyneenä ohi valuvaa ihmismassa tuijotettuani olevamme perillä. Janican kanssa juotiin asemalla valtavat mukillisen kahvia ja googleteltiin hostelleja auringon noustessa ikkunan takana. Valitsimme lopulta Chill Backpackersin, joka sijaitsee parinsadan metrin päässä asemalta. Ainoa vapaa huone oli viiden hengen female dorm eli pelkkiä tyttöjä.

Chillissä on tavallisesta poiketen 24h respa ja huoneisiin pääsee kirjautumaan mihin aikaan tahansa. Useimmiten sisäänkirjaus on puolenpäivän aikoihin ja tähän olimme henkisesti varautuneet. Mikä riemu olikaan kun saimme lakanat ja avaimet käteemme, muutama lisätunti unta tulisi tarpeeseen. Huoneeseen hiipiessä olivat kaksi tyttöä jo hereillä, kertoivat odottavansa ystäväänsä jonka kone on juuri laskeutunut. Hetken juteltua ilmeni että tytöt ovat Suomesta. Naureskeltiin että harvemmin näin päin, useimmiten kun saksalaisia on valtavasti suhteessa muihin kansalaisuuksiin.

Vaikka kuinka oli sen näköinen, ei ollut katolla uima-allasta.

Torkuilta herättyämme lähdimme kävelylle keskustaan. Ensivaikutelma Brisbanesta oli harmaa ja teollinen, horisontista pystyy laskemaan päätä kääntämättä parisenkymmentä nostorkurkea ja arkkitehtuuri on lasia ja betonia. 

Southbankilta, joen etelärannalta, löytyy kuitenkin ihastuttava keidas. Matka keskustasta rannalle on pitkä joten joen varteen on rakennettu keinotekoinen allasalue hiekkarantoineen. Matalia altaita kansoittavat lapsiperheet ja satunnaiset reppureissaajat. Koko ranta-alue on täynnä hyvin hoidettuja nurmikoita ja kauniita istutuksia, siellä täällä näkee bisnesmiehiä lounaslevolla puiden varjossa. Alue on alunperin rakennettu vuoden 1988 maailmannäyttelyä, expo 88, varten.

1988 maailmannäyttelyyn rakennettu nepalilainen pagoda.

Illalla treffattiin Melbournesta viikko aikaisemmin lähtenyt jenkkipoika Taylor. Istuttiin iltaa joen rannalla muutaman oluen kanssa ja vaihdettiin kuulumisia. Oli ihana kuulla etten ole ainoa jolla on kova koti-ikävä Nunneryyn, myös Taylor oli yllättynyt kuinka koville lähtö Melbournesta otti. Taylor on löytänyt töitä Brisbanesta ja aikoo viipyä kaupungissa ainakin pari kuukautta. Sovittiin hengailevamme vielä ennen kun jatkan matkaani.

Sumea selfie

Kotimatkalla bongattiin hienot kengurupatsaat

Toinen päivä Brisbanessa kului shoppaillessa ja puistossa istuskellessa. Ben&Jerrysin ohi kulkiessa huomasimme että on kansainvälinen "ilmainen tuutti" päivä, jono kiemurteli kauppakadun koko pituudelta. Mihinkäs meillä kiire valmiissa maailmassa, jonotettiin jäätelöä puolisen tuntia kaupungin ihmisvilinää seuraten.

Ilmasta jätskiä! 

Iguaani?

Pikkupoika jakoi eväänsä liskojen kanssa

Illalla treffattiin jälleen Taylor ja käytiin ilmaisella laiva-ajelulla joella. Jokitaksi on osa julkista liikennettä ja kulkee siksakkia joen rannalta toiselle. Kierros edestakaisin kestää noin tunnin. Brisbane yöllä on valoineen kaunis. Joelta palattua oli jälleen aika hyvästellä Taylor. Pojan loittonevaa selkää katsellessa pohdin tuleekohan tätäkään henkilöä enää tavattua elämäni aikana, Ameriikka on kovin kaukana eikä Pennsylvaniassa todennäköisesti tule vierailtua. Ei sitä kuitenkaan ikinä tiedä mitä tie tuo tullessaan. Maailma kun tuntuu pienenevän vuosi vuodelta. 

Öinen southbank 

Näitä hätäautomaatteja näkee Australiassa paljon, nappia painamalla puhelu yhdistyy hätäkeskukseen.

Botski

Taylor, minä ja Janica

'M83 — Midnight City'

Kolmantena aamuna pakkasimme rinkkamme ja jätimme Janican kanssa hyvästit, Janica lähti saariretkelleen ja sieltä suoraan lentokentälle kohti Melbournea josta lentää kotiin Saksaan. 

Näkymä hostellin katolta

Itse jäin hostellille syömään aamiaista ja pohtimaan seuraavaa siirtoani. Olin ollut sähköpostitse yhteydessä muutamaan pohjoisessa sijaitsevaan maatilaan, kaksi näistä lupasi soittaa lähipäivinä josko töitä irtoaisi. Suurin osa maatiloista ei maksa paljoakaan palkkaa sillä reppureissaajat ovat usein valmiita työskentelemään lähes ilmaiseksi saadakseen toisen vuoden viisumin. Viisumia varten kun tulee työskennellä maaseudulla 88 päivää. Monet reissaajat työskentelevät hedelmä- ja vihannestiloilla joissa palkka määräytyy poimintavolyymin mukaan, kunnolla tienatakseen tulee olla todella tehokas ja tehdä ympäripyöreää päivää. Mikäli farmit maksavat tuntipalkkaa, joutuu asumisestaan usein maksamaan. Vaihtoehtoisesti toiset farmit tarjoavat palkaksi ainoastaan majoituksen. Nämä muutamat farmit joihin olin ollut yhteydessä, etsivät kokkia ja taloudenhoitajaa ja tarjosivat palkaksi 400-600$ viikolta. Nämä ovat olleen tähän mennessä ehdottomasti parhaat työtarjoukset. Paikat ovat keskellä ei mitään joten rahaa ei ainakaan tulisi tuhlattua. Perille pääsyyn kuluisi kuitenkin jokunen penni.

Hetken ihmeteltyäni päätin puheluita odotellessa piipahtaa pariksi päiväksi Byron Bayhyn, legendaariseen surffikylään Brisbanen eteläpuolella. Bussimatka kestää muutaman tunnin ja hintaa bussille tuli 38$. Melbournesta lähdettyäni olen siis maksanut matkanteosta yhteensä 168 dollaria, eli noin 125 euroa. Ei paha hinta välimatkasta joka vastaa reittiä Helsingistä Budapestiin.

Jäähyväisiä, jälleennäkemisiä ja uusia tuttavuuksia

Jäähyväiset 

Viimeinen aamu Melbournessa. Kannoin tavarani ulos huoneesta varastoon lähtöä odottamaan ja palautin avainkorttini respassa aamuvuorossa olevalle Alyselle. Helpommin sanottu kuin tehty. Alyse totesi ettei aio tehdä uloskirjaustani sillä en ole menossa minnekään. Hän ei hyväksy joten pakko on jäädä. Tässä vaiheessa alkoi jo hieman alahuuli väpättää molemmilla. Uloskirjauduttuani hain keittiöstä kahvin ja kapusin rappuset kattotasanteelle. Hetken kuluttua Sam liittyi seuraani portaikolle istumaan. Meillä on ollut Nunneryssä oma Breakfast Club kuten Sam sitä kutsuu. Syödään usein aamiasta yhdessä, Samin aamuvirkkuna höpöttäessä ja allekirjoittaneen murahdellessa kahvikuppiinsa. Tänä aamuna istuttiin molemmat hiljaa tupakan savua taivaalle puhallellen. Sam varoitti että mikäli alan itkemään ei hänellä ole minkäänlaisia taitoja lohduttaa itkevää naista. Kerroin ettei se haittaa. Istuttiin pitkään hiljaa kyyneleitä pyyhkien.

Aamupäivä kului pyykkiä pestessä ja ympäri hostellia haahuillessa. Iltapäivällä oli tarkoituksena käydä lounaalla Lentils as Anything ravintolassa niiden ystävien kanssa joilla ei päivällä ole töitä. Kello kahden lähestyessä ihmisiä alkoi valumaan olohuoneeseen ja lopulta kasassa oli viidentoista hengen porukka. Pikapysähdys The Asunnolle josta nappasimme mukaan Sabrinan ja Koenin ja jätin jäähyväiset Umbertolle ja Giorgiolle. Kävelymatka Abbotsworthiin on runsas puoli tuntia ja halkoo Fitzroyn ja Collinwoodin persoonalliset asuinalueet, matkan aikana ehti hyvin jutella ihmisille ja verrytellä tulevaa bussimatkaa varten. 

Vasen reuna: Koen, David, mä, Jasper, Suus ja kolme brittityttöä.

Oikea reuna: Will, Sabrina, Sam, Kim, Dom, Donna ja Sophie.

Nunneryyn palattua olikin jo aika jättää hyvästit ihmisille. Pokka piti hyvin kunnes tuli aika halata Sabrinaa, onnistuttiin lietsomaan toisemme kyynelten ja kikattelun sekaiseen hysteriaan. Saatuani itseni kasaan pojat muodostivat ulko-ovelle kunniakujan jonka ali kulkiessani "ripottelivat" sormia heiluttelen päälleni onnea matkaan. Ihanat urpot :')

David saattoi sporapysäkille vaatien saada kantaa rinkkani. Flashback parin vuoden taakse Uuteen Seelantiin jossa Jan teki täsmälleen saman yhteisen matkamme päättyessä Orewassa. Hymyilyttää kuinka paljon pojissa on samaa. On siunaus kohdata matkoillaan ihmisiä joiden seurassa oleminen on niin vaivatonta ja hiljaisuus tuntuu luontevalta. Brother from another mother. Sydäntä särkevien jäähyväisten jälkeen ratikka saapui ja vei niiskuttavan reppureissaajien mukanaan Southern Cross keskusasemalle.

Jälleennäkeminen

12 tunnin bussimatkasta Sydneyyn ei paljoa kerrottavaa ole. Flunssa oli ehtinyt parissa päivässä yltyä kuumeisesti poskionteloinfernoksi eikä käytäväpaikka tehnyt matkasta yhtään nautinnollisempaa. Muutaman tunnin unien jälkeen saavuin Sydneyn keskustaan kello seitsemältä torstaiaamuna

Iloinen jälleennäkeminen

Päivän pelastajana toimi Justin, joka heräsi vapaaehtoisesti aamutuimaan ja tuli noukkimaan asemalta bussin saapuessa. Tapasin pojan viime reissulla Fitzillä, jossa hengailin paljon Justinin ja sukeltajapoika Krisin kanssa. Justin asuu Camberrassa mutta suorittaa viimeisiä maisteriopintojaan Sydneyssä parina päivänä kuussa. Justin oli lähdössä puoliltapäivin ajamaan kotiin mutta tarjoutui ensin kierrättämään autolla nähtävyyksiä ja vei aamiaiselle. Oli mahtavaa nähdä pitkästä aikaa ja päivittää kuulumisia. Ensikertaa tavatessamme Justin oli lähdössä ensimmäistä kertaa yksin reissun Thaimaahan, nyt pojalla oli reissutarinoita vaikka millä mitalla. Justin on reissuillan tavannut myös muita Fijituttuja joiden liikkeistä oli hauska kuulla.

Aamuharmaa Bondi beach

Kaunis ranta keskustan ulkopuolella

Aamiainen viehättävällä rantahuvilalla

Kiipeiltiin kivikkojen ja juurakkojen läpi näköalapaikalle merivartioston pihaan

Taustalla kaupunki, ooppera ja silta

Vanha tykistöasia?

Puoliltapäivin sain kyydin Blue Parrot hostellille Justinin jatkaessa matkaansa kotiin. Ajomatka Camberraan on kevyt viitisen tuntia, ausseille ihan normaali iltapäiväajelu. Valitsin Blue Parrotin sillä osa Nunneryporukasta on Sydneyssä ollessaan majoittunut siellä. Danier ja Dom jopa pitkäaikaisina. Respan tyypit olivat todella mukavia ja innoissaan kuullessaan että yhteisiä tuttuja löytyy. Blue Parrot on pieni ja siisti hostelli King's Crossin hiljaisella kadulla. King's Cross itsessään on mielestäni hieman epämiellyttävä bilealue jonka pääkatu on täynnä peliluolia ja strippibaareja, sivukatuja täyttävät reppureissaajahostellit. Huoneen saatuani nukahdin saman tien pariksi tunniksi, herättyäni oli kello jo lähempänä viittä ja keittiö täyttynyt ihmisistä. Pitkäaikaiset asukkaat tuntuivat kaikki tietävän kuka olen ja keiden kaveri olen, juorut kulkevat nopeaan. Samana päivänä saapuneen kanadalaispojan kanssa haettiin thaimaalaista take-away ruokaa, poika kutsui kanssaan seuraavan illan iltatorille jonne oli menossa serkkunsa kanssa. Tämä jäi kuitenkin puheen tasolle enkä poikaan enää sattunut hostellilla törmäämään, sattuuhan noita.

Flunssan ja Melbourne-ikävän laskema mieliala väritti koko Sydneyssä olo aikaani. Kaupunki on kaunis ja hurmaava, mutta paljoakaan en saanut siitä irti. Perjantaina kävelin koko päivän keskustassa ja kävin katsomassa kaikki perusnähtävyydet: Botanical garden, Harbor bridge, oopperatalo, vanha kaupunkikortteli The Rocks.

no se Oopperatalo

Harbor bridge selfie

Modernin taiteen museo

Perjantai-ilta kului hostellilla niistellen ja lueskellen. Energia ei riittänyt muiden hostelliasukkaiden kanssa jutusteluun joten uusia tuttavuuksia ei syntynyt. Huonetovereiden kanssa tuli hieman vaihdettua kuulumisia.

Uusia tuttavuuksia

Lauantaina kuljeskelin pitkin King's Crossia ja pohdin suuntaa. Seuraavana päivänä olisi tarkotus chekata itsensä ulos hostellista ilman minkäänlaista suunnitelmaa. Liityin Facebookissa suljettuun ryhmään nimeltä Australian backpackers jossa reissaajat voivat kysellä toisiltaan vinkkejä paikoista ja hostelleista, vaihtaa ja myydä tavaraa ja etsiä matkakumppaneita. Jälkimmäinen mielessä kirjoitin ryhmään tekstin jossa kerroin olevani Sydneyssä ja toivovani että joku nappaisi mukaansa ja veisi roadtripille kohti pohjoista. Vastauksia tuli muutama mutta ilman toivottua lopputulosta. Lisää vastauksia odotellessa selailin Gumtreen ilmoituksia. Gumtree-nettisivu on Australian Gregslist josta voi löytää mitä tahansa työpaikasta puutarhatonttuun. Vastaani tuli ilmoitus jossa 24 vuotias saksalaistyttö etsii matkakumppania jakamaan löytämänsä kaksi yhden hinnalla junalipputarjouksen Brisbaneen. Hinta on normaalisti 130$ joten 65$ olisi pilkkahinta! Muutaman sähköpostin jälkeen liput oli ostettu ja sovimme lähtevämme seuraavana päivänä klo 14:30 ja tapaavamme aamupäivällä kahvin merkeissä.

Illalla huonetovereiden kanssa jutellessa ilmeni että yksin matkustavalla Singaporelaispojalla syntymäpäivä joten päätimme kahden brittitytön kanssa viedä poika oluelle läheiseen irkkupubiin. Ilta oli mukavan leppoisa, vertailtiin paljon Singaporen ja Euroopan kulttuurieroja ja naureskeltiin Singaporen purkkakiellolle. Singaporessa kun purkan myynti ja syönti on kiellettyä, ilmeisesti roskaussyistä. Kotimatkalla pääsi ihmettelemään King's Crossin viikonloppuhulinaa.

Sunnuntaiaamuna kävin hakemassa uuden matkakumppanini Janican bussipysäkiltä ja suuntasimme kahvilan kautta hostellille. Sisäpihalla istuskellessa tutustuttiin toisiimme kahvin äärellä. Janica opiskelee mikrobiologiaa ja on viettänyt viimeiset kaksi kuukautta Melbournessa työharjoittelussa. Janican aika Australiassa on lopussa ja hän aikoo tehdä Brisbanessa kahden päivän snorklausreissun ja lentää sitten kotiin. Tulimme hyvin juttuun ja päätimme majoitua Brisbanessa samaan hostelliin ja kierrellä kaupunkia yhdessä.

Junatoverit

Junamatka Brisbaneen kestää 14 tuntia, päätimme valita yöjunan jotta säästämme majoituskustannuksissa. Juna lähti Sydneystä klo 14:30 ja saapui perille klo 05:00. Alkumatkasta istuimme vierekkäisillä penkeillä täpötäydessä vaunussa, ehti jo hieman hirvittää tuleeko nukkumisesta mitään. Konduktööri kertoi kuitenkin lippuja tarkastaessaan ettei suurin osa matkustajista jatka Brisbaneen asti joten puoliltaöin tulisi olla enemmän tilaa. Saimme vinkin siirtyä takana olevaan vaunuun jossa etuosassa jo tyhjiä paikkoja ja saisimme molemmat omat penkit ja isomman jalkatilan.

Ilta kului jutustellessa ja kirjaa lukiessa, valot sammuivat klo 22 ja pian vaunun täytti rauhallinen tuhina ja kuorsaus.

Kesti pitkään saada unenpäästä kiinni ja tyydyin tuijottelemaan ikkunasta ulos pimeyteen. Kaukaisuudessa valtavat salamat valaisivat hetkittäin taivaan. Kuluneen viikon tapahtumat pyörivät mielessa, melkoista tunteiden vuoristorataa. Nyt olo oli kuitenkin jälleen toiveikas, kohti uusia seikkailuja!