Byron Bay on surffaamisesta ja vaihtoehtokulttuuristaan tunnettu pikku rantakylä kaksi tuntia Brisbanesta etelään. Heti bussista astuttua ilman täyttää vieno marihuanan tuoksu. Nurmikot ovat täynnä Intian basaarista vaatteensa ostaneita parikymppisiä tyttöjä kukkaseppeleet päässään ja paidattoman poikia auringon vaalentamine kutreineen. Joka nurkalla soitetaan kitaraa tai didgeridoota, vaihtoehtoisesti jonglöörataan diaboloilla tai poilla. Kaikilla on kainalossaan surffilauta. Näky on kun huonon surffikomedian lavasteita. Vähän liian kornia ollakseen luontevaa.
Kaupunki on pieni, lyhyen kävelymatkan jälkeen saavun hostellilleni. Backpackers Inn On The Beach sijaitsee nimensä mukaisesti rannalla. Takapihalta on suora kävelyreitti umpeen kasvaneiden junaraiteiden yli merenrantaan.
Istun pitkään dyynillä merta katsellen. Valtameri jaksaa aina sykähdyttää Itämeren äärellä kasvanutta. Meren äärettömyys on jotain kovin mieltä ylentävää ja rauhoittavaa. Tuolla jossain etuvasemmalla, kun vaan tarpeeksi pitkälle kauhoo, on Vancouver jonka rannalla ensimmäistä kertaa koin saman äärettömyyden ja pienuuden tunteen.
Hostelli on siisti ja avara, luhtikäytävien keskellä on suuri sisäpiha jota hallitsee valtava viikunapuu. Porukka on nuorta ja suurinosa matkustaa itärannikkoa matkajärjestäjien busseissa. Yleisin kysymys kansallisuuden jälkeen onkin minkä firman kanssa olen reissussa. Kerään samantien valtavasti katu-uskottavuutta kertoessani reissaavani yksin ilman suunnitelmia ja paluulippua. Hostellilla on illalla grilli-ilta johon osallistuminen kustantaa 7$, kehnon tarjonnan vilkaistuani päätän kokata itse halvemmalla. Grilli-iltaan kuuluu myös takapihalla dubsteppiä soittava DJ, olo on vanha ja ulkopuolinen seuratessani 18-20 vuotiaiden nuorikkojen pöydillä tanssimista ja halvan viinin kittausta. Kirjoitan suljettuun Australian reppureissaajat -ryhmään olevani Byronissa ja toivovani jonkun poimivan kyytiin lähipäivinä ja vievän pohjoiseen.
Vetäydyn huoneeseeni ennen yhdeksää, vahvistus henkiselle keski-ikäisyydelleni. Mainittakoot että aurinko laskee täällä jo ennen kuutta, joka saa illat tuntumaan myöhemmiltä kuin ne ovatkaan. Huoneeni on neljän hengen naisdormi, huonetoverini ovat tullessani jo iltapuhteissaan mikä hieman lohduttaa. Naiset ovat kaikki kahdenviiden paremmalla puolella, omanikäiseni saksalainen, kolmekymppinen ranskalainen ja keski-ikäinen australialainen. Nostelemme kulmakarvoja ulkona kuuluville kiljahduksille ja musiikin pauhinalle, vähän jopa naurattaa meidän tanttakerho. Käymme ulkona katsastamassa takapihan tulishown ja sammutamme valot ennen kymmentä. Illan aikana saan Facebookissa muutaman vastauksen kyytitiedusteluuni, kirjoitan muutaman lisäkysymykset selvittääkseni mikä kyydeistä olisi kannattavin. Nukahdan pian basson rauhoittavaan sykkeeseen.
Seuraavana päivänä päätän pidentää hostellivierailuani toisella yöllä ja selvittää päivän aikana mihin olen matkalla. Päivä kuluu saksalaisen tytön ja tämän sveitsiläisen kaverin kanssa rannalla makoillen, pohdin surffilaudan vuokrausta mutta saksalaistytön jalka on venähtänyt ja sveitsiläinen ei surffauksesta välitä joten en yksin viitsi lähteä räpiköimään. Puolilta päivin saapuu uusi viesti Facebookissa. Skotlantilainen nelikymppinen Mike on matka-autonsa kanssa Brisbanessa ja aikoo ajaa itärannikkoa ylös Cairnsin kautta Darwiniin ja sieltä Uluruun seuraavan yhdeksän viikon aikana. Mike kertoo ajavansa Byronin kautta mikäli haluan koukkaavan kyytiinsä. Hetken keskusteluamme homma on sovittu, Mike ajaa illan aikana Byroniin ja aamulla lähdetään tien päälle.
Iltapäivästä lähdettiin kävelemään läheiselle majakalle auringonlaskua katsomaan. Kävelymatka osoittautui odotettua pidemmäksi ja lähes tunnin patikoinnin jälkeen saavuimme perille juuri auringon laskiessa. Auringonlasku ei ollut kummoinen mutta näkymät upeat.
Illalla Mike tulee piipahtamaan hostellille. Mukavan oloinen mies, ainoana miinuspuolena etten ymmärrä puoliakaan vahvasta skottiaksentista. Toivottavasti tämä helpottaa ajan kanssa. Sen verran saan selvää että Mike on myynyt maallisen omaisuutensa Aberdiinissa ja on päättänyt alkaa Nomadiksi, kodittomaksi maailmanmatkaajaksi. Mikellä on ystäviä Australiassa ja siksi aloittanut maailmanvalloituksensa täältä. Miehen viisumi sallii viipyä maassa kolme kuukatta kerrallaan vuoden ajan, välissä hän aikoo reissata Polynesiassa ja Kaakkois-Aasiassa. Mies osti neliveto Nissan Pathfinderin joka on muutettu reppureissaajien tyyliin matka-autoksi, mukana teltta ja muut retkeilyvarusteet.
Oma hostellini on täynnä joten Mike yöpyy muualla ja palaa aamulla. Illalla nukkumaan mennessä hieman jännittää. Lähteä nyt reissun päälle ihmisen kanssa jonka juuri tavannut, tarkoituksena seuraavat pari viikkoa istua pitkiä aikoja kahden autossa ja yöpyä samassa teltassa. Emme onneksi sopineet tiettyä aikaväliä yhteiselle taipaleelle joten aina voi jäädä kyydistä jos alkaa ahdistaa.
Aamulla Mike haki hostellilta ja ajoimme majakalle, pienen alkukankeuden jälkeen juttu alkoi luistaa ja intouduttiin ottamaan pari yhteiskuvaakin. Seuraavaksi suunta kohti Brisbanen pohjoispuolella sijaitsevaa Redcliffeä jossa tarkoitus viettää ensimmäinen yö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti