Mooloolaba

Mooloolaba on turistien täyttämä rantakaupunki. Kaupungin rantakatua ja bulevardia reunustavat Miami henkiset hotellit ja loma-asunnot. Päätimme majoittua täällä kaksi yötä sillä 45min ajomatkan päässä kaupungista sijaitsevat Glass House Mountains vuoret jonne Mike tahtoo tehdä päiväretken. Aivan rannan tuntumassa on Holiday park Karavaanipuisto jossa auton viereen saa laittaa myös teltan. Hintaa kertyy yöltä lähes viisikymppiä joka on kuitenkin kahdelle hengelle halvempi kuin yö hostellissa. Hintaan kuuluu sähkötolppa ja siistit kylpytilat, näin lämpimässä ilmanalassa parempaa luksusta kuin huonosti ilmastoitu hikinen dormi.

Ensimmäisenä iltana kävimme lasillisella paikallisella pursikerholla kanaalin varrella. Mooloolabaa halkovat useat kanaalit joiden rantoja  koristavat ökytalot huvipursineen. Kyllä täällä kelpaisi eläkepäiviään viettää. Illan hämärtyessä terassin värivalot syttyivät luoden lämpimän tunnelman iloisten ystäväporukoiden illastaessa viereisissä pöydissä. Ikävä nipisti vatsanpohjassa ajatusten harhaillessa Melbourneen jossa todennäköisesti oma Nunneryperhe samanaikaisesti häärää hieman liian ahtaassa keittiössä toisiaan väistellen. 

Leirintäalueelle palattuamme luin Facebookista että pitkäaikaisen ystäväni isä on nukkunut pois. 

Suru pyyhkäisi aaltona ylitse. 

Öisellä rannalla istuessani katselin pikimustaa merta ja muistelin nuoruuden kesiä ja yhteisiä purjehduksiamme Espoon saaristossa. Onnellisia aikoja.

Kaikella on määrähetkensä,

aikansa joka asialla taivaan alla.

Aika on syntyä

ja aika kuolla,

aika on istuttaa

ja aika repiä maasta,

aika surmata

ja aika parantaa,

aika on purkaa

ja aika rakentaa,

aika itkeä

ja aika nauraa,

aika on valittaa

ja aika tanssia,

aika heitellä kiviä

ja aika ne kerätä,

aika on syleillä

ja aika olla erossa,

aika etsiä

ja aika kadottaa,

(Saarnaajan kirja)

Aika on nostaa purjeet ja lähteä kohti viimeistä satamaa. Helteisestä päivästä huolimatta ilta viileni auringon laskiessa ja teltassa oli yöllä hyytävän kylmä.

Seuraavana päivänä ajoimme Tibrogarganvuorelle Glass House Mountainseille. Vuoren rinne on jyrkkä ja kyltit muistuttavat kypärästä ja omien taitojen kuuntelemisesta. Rinne on tarkoitettu kokeneille kiipelijöille ja sen kyllä huomasi. Itse jäin istumaan puoleen väliin kielekkeelle Miken jatkaessa huipulle. En onneksi ollut ainoa, noin puolet retkeilijöistä kääntyi samassa paikassa ympäri. Seuranani istui kaksi tyttöä Brisbanesta joiden ystävät olivat matkalla huipulle. Odotus venyi lopulta pariin tuntiin mutta mihinkäs sitä kiire valmiissa maailmassa. Varsinkaan näissä maisemissa. Huomenna matka jatkuu Noosaan.