Parin tunnin ajomatkan jälkeen Redcliffeen saavuttua aurinko oli jo laskenut. Ajomatkan aikana olimme etsineet mahdollista retkeilyaluetta tuloksetta. Suurin osa itärannikon retkeilyalueista on karavaanaripuistoja ja tehty matkailuautoille, ne joissa voi yöpyä teltassa ovat usein sellaisia joihin ei saa autoa viereen. Päätimme parkkeerata Redcliffen rantabulevardille ja käydä kaupassa ostamassa grillattavaa. Julkisilla rannoilla kun on lähes poikkeuksetta ilmainen sähkögrilli.
Pihvejä grillatessa googlettelimme kuumeisesti yöpaikkaa. Lisäjännitystä tulisi luomaan teltan kokoaminen pimeässä, Mike ei pakettia ollut vielä kertaakaan avannut. Lopulta sopiva paikka löytyi tunnin ajomatkan päästä Coochin Creekistä. Syrjäinen retkeilyalue on kansallispuistossa ja valtion hallinnoima. Nämä valtion leirintäalueet ovat hinnaltaan huokeita, viiden dollarin luokkaa, ja omaavat yleensä vain ulkohuussin. Ostimme telttapaikan puhelimitse luottokortilla ja lähdimme ajamaan kohti pohjoista.
Perille päästiin pilkkopimeässä, onneksi teltta oli perus kupoliteltta ja saatiin kokoon alta aikayksikön. Hampaita pusikossa pestessä nostin katseeni ja huokaisin syvään nähdessäni ylläni taivaan halkovan kirkkaan linnunradan. Eteläinen tähtitaivas toi mieleeni lukemattomat Uuden Seelannin yöt syrjäisillä rannoilla Janin kanssa telttaillessa. Telttaan kömpiessä olo oli kotoisa, näin sitä matkaa tuleekin tehdä.
Auringon noustessa keitin varmoin ottein kahvit kaasukeittimellä ja kuuntelin heräilevää luontoa. Viereisellä joella aussipojat istuivat jo ongella. Miken kanssa olemme molemmat hieman vieraskoreita ja varsinkin skotilla on kova tarve täyttää hiljaiset hetket. Yritin hieman vihjaista että me suomalaiset olemme kovin tyytyväisiä myös hiljaisuudessa. Aamiaisen jälkeen kamppeet autoon ja suunnaksi Mooloolaba.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti