maanantai 5. tammikuuta 2015

Ensimmäset päivät Melbournessa

Päivä 1. 

Ensimmäisen viikon Melbourbessa olen majoittumassa The Nunnery nimisessä hostellissa. Hostelli on persoonallisessa vanhassa rakennuksessa joka nimensä mukaan on ilmeisesti toiminut aiemmin nunnien asuntolana. Vaikka sänkypaikkoja on 120 kpl, sokkeloinen talokonpleksi saa ihmismäärän hukkumaan ja tunnelma on rauhallinen.
          Näkymä hostellin katolta

Ryhmähuoneessani eli dormissa on 12 sänkyä. Huone on tilava ja katossa pauhaa valtavat tuulettimet. Tullessani sänkyjä oli vapaana neljä ja sain onnekseni alasängyn. Päivän mittaan loputkin sängyt täyttyivät. Ensimmäiset tapaamani huonetoverit ovat erittäin nuoria brittipoikia, yhteensä neljä kappaletta. Tiedossa siis mahdollisesti pientä melua, tavarat ainakin ovat vallanneet lattiaa laajalta alueelta. Muita huoneen asukkaita ovat ainakin saksalainen nuorimies, brittimies, brittityttö ja yllätys yllätys: suomalainen tyttö! Juteltiin tytön kanssa niitä näitä ja pohdin koko keskustelun ajan että Suomestahan tuo, kasvoista ja aksentista tunnistaa. Lopulta tuli puhe mistä tänään lensin ja voitiin vaihtaa kieli kotimaiseen.

Luovutin lähes kahden vuorokauden valvomisen jälkeen  ja menin nukkumaan jo seitsemän aikaan. Onnellisena alasängyn omistajana pystyin virittämään huivin hieman pimennysverhoksi muiden aloitellessa huoneessa lauantai-iltaansa. Taju lähti lähes samantien. Yhdentoista aikaan havahduin siihen että huone on tyhjä, käänsin kylkeä.
 
Päivä 2.

Kuudelta aamulla on hiljaista, ihmiset tuhisevat sängyissään ja kattotuuletin humisee. Käyn vessassa ja piipahdan kattoterassilla katsomassa maisemaa. Katolta näkee kauas aamuöistä Melbournea. Ilma on lämmin ja kostea. Pohdin menisinkö jo suihkuun, mutta vanhan talon putket pitävät meteliä joten päätän mennä takaisin sänkyyn hetkeksi makoilemaan.

Hitaan aamun jälkeen päivä kului enimmäkseen kaupungilla kävellen, Melbournen keskusta on hallittavan kokoinen ja hostellista keskustaan matkaa vain vartti. Sää toisena päivänä oli puolipilvinen ja lämpötilan "vain" +27, silti suomalainen 20 kertoimen aurinkorasva petti ja iho illalla hieman kiristi. Kaupasta lähti mukaan yhdeksällä dollarilla viisikymppistä rasvaa, josko tällä pärjäisi. 
           Asemarakennus?

         Kaupungin kirjaston pääsali
          Yarra-joki

Kaupungilta hostlalle palattua tapasin mukavan hollantilaistyttö Ineken, käytiin yhdessä lasillisella ja syömässä hostellin lähellä sijaitsevalla kauppakadulla. Ineke on kolmekymppinen kampaajatyttö joka myi oman kampaamonsa ja lähti ensimmäistä kertaa reissaamaan, tytön reissu alkaa tosin olla jo lopuillaan ja lähtö Hollantiin on viikon sisään. Hostellille palattua istuskeltiin vielä sisäpihalla, aikaero painaa kuitenkin vielä sen verran ettei puolille öin jaksa valvoa millään. Huomenna Ineken irlantilainen kaveri saapuu Melbourneen ja tarkoitus on lähteä illalla ulos.

Näkymä baarin kattoterassilta, baarin nimi: "Naked for Satan"

1 kommentti:

  1. Tutun näköisiä paikkoja! :) Käy kurkkimassa St Kildan pingviinit (http://www.onlymelbourne.com.au/st-kilda-penguins). Ne on sööttejä! :)
    -S

    VastaaPoista