maanantai 12. tammikuuta 2015

Kylmästä lämpimään



Saderintama saapui tuoden viileän ilman mukanaan. Lämpötila on viikonlopun viipynyt alle kahdessakympissä. Suomessa tämä olisi kesäsää, mutta Melbournessa 17 astetta tuntuu kylmältä ja kostealta. Aika on mennyt asuntoja ja työpaikkoja katsellessa. Gumtree.com.au on paikallinen Gregslist tai Tori.fi jonne ihmiset voivat jättää ilmoituksia aiheesta kuin aiheesta. 

          Ineken vika ilta Australiassa

Hollantilainen Ineke palasi takaisin kotiin, hostelli on onneksi pullollaan väkeä joten seuraa riittää. Enimmäkseen aika on kulunut poikaporukassa johon kuuluu kaksi hollantilaista, tanskalainen, ruotsalainen, itävaltalainen, britti ja pari italialaista. 

Perjantaisin hostellilla on grilli-ilta, suurin osa hostellista kerääntyi sisäpihalle nauttimaan ilmaisesta ruuasta ja juomasta. Juomana toimii goon, eli halvin mahdollinen laatikkoviini. Yhtäläisyyksiä oikealle viinille on vähän. Ilta päätyi juomapelien pariin ja paikalliseen yökerhoon isolla porukalla. Alunperin päätin ettei tässä elämänvaiheessa bilettäminen hostelliporukan kanssa enää kiinnosta, mieli on kuitenkin muuttunut ja on tullut tutustuttua ihmisiin paremmin.

         Juomapelihaasteita

Molemmat Hollantilaiset ovat nimeltään Koen, samasta kaupungista vielä. Toinen vakavampi oman ikäinen lyhyt homopoika ja toinen pari vuotta nuorempi pitkänhuiskea porukan hauskuuttaja. Vakavan Koenin kanssa ollaan käyty lounaalla ja hengailtu kaupungilla, lauantaina otettiin saksalaistyttö Hannah mukaan ja matkustettiin kaupunginosan toiselle reunalle Lentil As Anything- ravintolaan. Paikka on hipahtava vapaaehtoistyöllä pyörivä rafla jossa jokainen maksaa omatuntonsa ja lompakkonsa mukaan. Ruoka on vegaania, orgaanista ja herkullista. 

          Lentil as Anything 

Säät paranivat sunnuntaina ja päätettiin toisen hollantilaisen Koenin, itävaltalaisen ja britin kanssa käydä katsastamassa sisäpihabileet Brunswickissä. Muutaman väärän sporapysäkin välillä suhaamisen jälkeen paikka löytyi. House/electron tahdissa oli leppoisaa viettää sunnuntai-iltapäivää. Ilta venyi pitkään ja maanantai onkin kulunu sisäpihalla porukalla hengaillen. Lämpötila on noussut takaisin kolmenkympin paremmalle puolelle joten varjopaikat on kovaa valuuttaa. Ukulele on osoittautunut jälleen yhteisöllisyyttä lisääväksi elementiksi, soitin kiertää pöydässä ja ihmiset vertailevat musiikkimakuja.

             Iltapäiväbileet Brunswickissä

Ostin tänään lentoliput Tasmaniaan, hinnat nousevat tennisturnaus Australian Openin vuoksi Melbournessa pilviin joten päätin paeta hetkeksi Australian Ahvenanmaalle. Omanikäinen Koen lentää Hobartiin jo tänään, treffataan siellä siis lauantaina. Työn ja asunnon haku jää siis hetkeksi, katsotaan jäänkö Tasmaniaan vai palaanko Tennisturnauksen jälkeen takaisin Melbourneen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti