perjantai 22. toukokuuta 2015

Gili islands

Gili islands on pieni saarikolmikko Lombokin edustalla; lähimpänä Gili Air, keskellä Gili Meno ja kauimpaisena Gili Trawangan. Air on saarista pienin, asutuin ja häämatkalaisten suosiossa. Meno on keskikokoinen ja rauhallisin. Gili Trawangan on saarista suurin, kaupallisin ja ns. bilesaari.


Indonesiassa vallitsee tyyneltämereltä tuttu island time, saariaika. Aamiaisen jälkeen pakkasimme tavaramme ja siirryimme puoli yhdeltätoista aulaan odottamaan kyytiämme jonka tulisi saapua vartin sisään. Kahdentoista aikaan minibussi kaarsi pihaan ja lähdimme ajamaan kohti Panag Baita. Loreton kaveri Cynthia saapui myöhään illalla hostelliimme ja päätti liittyä Gili-reissullemme. Tytöt tapasivat toisensa Australiassa farmilla työskennellessään, myös Cynthia on Chilestä. Molemmat työt nukahtivat samantien bussiin päästyämme, itse kulutin kahden tunnin ajomatkan maaseutua ihmetellessä.


Satamassa meidät ohjattiin laiturille odottamaan venettämme parinsadan muun reissaajan kanssa. Turistien seassa puikkelehtii myyjiä tarjoamassa kaikkea oluesta ja hedelmistä saronkeihin ja aurinkolaseihin. Mukava nainen huiveineen tarjosi apuaan ihmetellessämme mihin veneeseen olemme jonottamassa, katsoi lippumme ja ohjasi oikeaan paikkaan. Nainen jäi viereemme myymään huivejaan ja piti meitä ajantasalla venekuskien huudellessa toisilleen indonesiaksi ja neuvoi ananasmyyjän yrittäessä pyytää ylihintaa. Veneiden kanssa oli häikkää ja lähtö viivästyi runsaalla tunnilla satapäisen turistilauman läkähtyessään rinkkoineen paahtavassa auringossa. Lähdön vihdoin koittaessa ostimme naiselta sarongit kiitokseksi ystävällisyydestään, tietenkin erikoishintaan kuten aina; "just for you".
Ihmettelyä ja kielimuureja
Lore ja Cynthia
Vesibussissa pyöri elokuva jota ei takarivistä tosin nähnyt.

Matka taittui pikaveneellä joutuisasti ja jo kahden tunnin kuluttua saavuimme Gili Trawanganiin. Laituria ei ole ja veneestä hypätään suoraan rantaveteen. Ystävälliset pojat auttoivat nostamaan rinkkamme veneestä ja kantamaan ne rantaan, tämä tuli tarpeeseen varsinkin Cynthialle joka kantaa mukanaan valtavaa kolmenkymmenen kilon vedettävää matkalaukkua ja pienempää vedettävää lentolaukkua. Tytön puolustukseksi kerrottakoot että tämä on matkalla Californiaan jonne muuttaa poikaystävänsä luo joten Cynthia kantaa käytännössä mukanaan koko elämäänsä. Gili Tranwanganissa ei ole lainkaan autoja ja liikkuminen tapahtuu kävellen, pyörällä tai hevoskärryillä. Hevoskärrytaksia ei oppaissa suositella käytettäväksi sillä hevosten olot ovat melko kyseenalaiset. Loreton ystävä Daniela on meitä satamassa vastassa ja tämän johdolla lähdemme kävelemään rantaraittia kohti majoitustamme nimeltään Smile Homestay, Daniela on jo varannut meille sieltä kaksi bungaloa. Kävelymatka ei ole kuin kymmenisen minuuttia, mutta Cynthian vetolaukkujen ja mutaisen savitien yhteensopimattomuuden vuoksi hieman enemmän.


Loreto ja Daniela jakavat toisen mökin, minä ja Cynthia toisen. Bungalovimme ovat hieman sisempänä saaressa. Sinne päästäkseen kävellään rannassa sijaitsevan toimiston takaa rantabungalovien ohi, paikkaa pyörittävän perheen talon pihan halki, ylitetään tie ja lopulta saavutaan pieneen puutarhaan jossa neljä mökkiä rintarinnan. Paikka on viehättävä ja syrjäisyydestään johtuen puolet rantamökkien hinnoista, maksamme yöltä 150 000 IRD per mökki eli noin 7,5 dollaria per henkilö. Mökit ovat siistit ja sisältävät oman kylpyhuoneen joten loistodiili, Daniela kertoi maksaneensa yhdessä saaren hostellissa 12$ dormista jaetulla suihkulla. Hetken terassilla istuttuamme seuraan liittyi nuori seurankipeä töpöhäntäinen kissa joka hyppää penkille viereen silitettäväksi. 





Huomasimme pian että Gili T on täynnä katukissoja joilta monelta puuttuu häntä tai se on lyhyt ja kippurainen. Pohdimme johtuuko tämä kadulla asumisesta mutta kysyessäni asiasta paikallisista he kertoivat tämän johtuvan geeneistä ja pienen saaren sisäsiittoisuudesta. Kissat saarella ovat puolikesyjä, siistejä ja hyvänkuntoisia verrattuna katukissoihin ja hyvin seuranhaluisia. Gilin kissoja voisi kai verrata fijin kyläkoiriin, ne eivät kuulu kellekään mutta samaan aikaan kaikille. Sama nuori kissa vieraili luonamme aina tullessamme kotiin tai astuessamme ulos. Kuullessaan äänemme se alkoi maukua ja maukuessamme takaisin se riensi viereen paijattavaksi. Nimesimme pienen kissan Mudaksi, tämä tarkoittaa indonesiaksi nuorta. Mudan kanssa tuli käytyä monet hyvät keskustelut terassilla istuskellessani, kuuliaasti kisu vastasi maukuen joka kerta kun sille jutusteli.


Vietimme Gili Trawanganilla kolme yötä. Saari on turistien suosiossa ja rantakadut ovat täpötäynnä ravintoloita, kauppoja ja turistiasumuksia. Ranta on karheaa korallihiekkaa joten aika kului katoksissa ja aurinkotuolissa maaten. Toisena päivänämme vuokrasimme pyörän. Loreto ei ole lapsena oppinut ajamaan pyörällä ja halusi oppia jotta voisimme pyöräillä saaren ympäri. Toppuuttelimme ettei pyörällä välttämättä niin vaan opita ajamaan mutta Loreto oli varma ettei se niin kovin vaikeaa voi olla. Paikalliset kertyivät kadun reunaan naureskelemaan aikuisen naisen taistellessa pyörän kanssa. Ohi pyöräilevät pojat pysähtyvät opettamaan ja moni jakeli ohikulkeissaan neuvojaan. Luonnollisesti Lore ei oppinut ajamaan päivässä ja päätti luovuttaa haaveensa saaren ympäri kruisailusta.


Paras paikka syödä saarella on iltatori jonka tarjonta on autenttista niin maultaan kuin hinnaltaan. 
Kojuissa myyjä lappaa lautaselle tavaraa toiveen mukaan joten yhdellä aterialla pääsee maistelemaan monenlaista. Yleisimpia ruokalajeja ovat mie goreng ja nasi goreng, eli paistetut nuudelit ja riisi Lihavaihtoehdot saarella ovat kana ja kala, suuri osa ihmisistä kun ovat muslimeja. Saarella on oma moskeija ja minareettihuudot kuuluvat aamuin illoin.

Kolmantena päivänä vuokrasimme rannalta snorkkelit, hintaa huville kertyi 1,5 dollaria. Koralliriutta saaren ympärillä on pahoin vahingoittunut ja suurimmaksi osaksi kuollutta, ja kamalasti ei kaloja näkynyt. Kaunista oli silti. Kävimme rannalla lepäilemässä rantakatoksessamme joka kuului hintaan. Iltapäivä kului mukavasti varjon ja merituulen luomassa viileydessä. Rannan tuntumassa on myöhään iltapäivällä kuulemma kilpikonnia joten päätimme pulahtaa vielä hetkeksi veteen. Uimme riutan reunalle jossa meri syvenee ja hetken kuluttua näimme kuinka ensimmäinen kilpikonna ilmestyi syvyydestä. Hetken meinasi unohtaa hengittää kun ihmetteli tuota alitse lipuvaa jättiläistä. Tiesin kilpikonnien olevan kookkaita, mutta ensimmäistä kertaa nähdessäni niiden suuruus yllätti silti. Näimme pian toisenkin konnan, mutta virtaukset alkoivat olla  laskuveden vuoksi sen verran voimakkaita että päätimme uida rantaan. 

Viimeisenä iltana kävelimme saaren halki länsirannalle katsomaan auringonlaskua. Rantabaarin edustalle vedenrajaan on rakennettu keinuja joihin ihmiset jonottavat otattamaan itsestään kuvia. Varsinkin tuplakeinu on pariskuntien suosiossa.


Daniela kertoi neljän päivän ja kolmen yön veneretkestä jota on harkinnut. Kyseessä on Komodo Trip joka vie matkaajat Komodon kansallispuistoon jonka erikoisuus ovat valtavat komodon varaanit. Matkan aikana pysähdytään eri saarille snorklaamaan ja tehdään pieniä kävelyretkiä. Retki alkaa Lombokista ja päättyy Floresiin. Hintaa reissulle kertyy 1 500 000 IRD eli noin 100 euroa. Yöpyminen ja ruokailut tapahtuvat laivassa ja kuuluvat hintaan. Loreto tahtoi osallistua retkelle ja kysyi tulenko mukaan, tämä tarkoittaisi että jättäisimme käyttämättä paluulippumme Gililtä Balille. Reissu kuulosti sen verran hyvältä että päätimme liittyä Danielan seuraan. Kävimme paikallisessa matkatoimistossa ostamassa liput ja järjestämässä matkat Lombokiin seuraavalle päivälle. Loreto kertoi että laivassa olo tekee hänet uniseksi mutta voi sitten vain lepäillä, tämä hieman hämmästytti ja pohdin ymmärtäkö tyttö että laivassa olo on koko reissun tarkoitus. Itse jäin odottamaan intopiukeana vesillä oloa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti