Chileläisten aikakäsitys sopii hyvin island timeen. Tarkoitus oli olla matkatoimistolla klo 7:30 josta mies saattaa meidät paikallisveneelle joka veisi Lombokiin venereissun alkupisteeseen. Itse olin valmiina lähtöön klo 7:15 mutta chileläisillä ei ollut mikään kiire syödä aamupalaa ja saavuimme toimistolle vasta klo 8:15. Mies toimistolla oli turhautunut ja kysyi olimmeko juhlimassa edellisenä yönä kun näin myöhässä olemme, chiletytöt vain kohauttivat olkiaan. Suomalaiselle myöhästely on luonnollisesti kovin häpeällistä ja yritin hymyillä pahoittelevasti miehelle joka järjesti meille uuden veneen. Lopulta vene löytyi ja matkasimme 20 minuutin matkan Lombokiin jossa meidät ohjattiin kahvilaan joka toimii Komodo Trip toimistona.
Maittava aamiainen
Saimme eteemme lomakkeen jolla saimme tilata matkalle olutta ja virvoitusjuomia jotka maksamme etukäteen. Hintaan kuuluu aamiainen, lounas ja päivällinen. Kahvila oli täynnä nuoria reppureissaajia sekä yksi vanhempi pariskunta. Aikaa veneen lähtöön oli pari tuntia joten söimme lounasta ja kävimme kaupassa ostamassa keksejä ja pikkupurtavaa evääksi. Lopulta meille pidettiin lyhyt briiffaus retken sisällöstä ja koko poppoo ohjattiin satamaan. Laiturissa odotti kaksi suurehkoa venettä ja porukka lastattiin ripeästi reppuineen kannelle. Toimistolla meidät oli jaettu paperilla kahteen eri veneeseen mutta satamassa homma hoitui silmämääräisesti ja veneeseen astuessa mies vain tarkisti juomatilauksemme. Tämä johti siihen että yläparvella ei riittänyt tarpeeksi nukkumapaikkoja kaikille, ulkopuolelle jäivät itseni lisäksi aiemmin näkemäni nelikymppinen pariskunta sillä emme rynnänneet heti ensimmäisenä varaamaan parhaita paikkoja. Ilmeni että myös pariskunta on suomesta, tätä se suomalainen kohteliaisuus teettää. Tätä hetken ihmettelelimme kunnes kolmekymppinen brittinainen totesi että hänen hytissään on parisänky ja että voisin nukkua hänen kanssaan. Veneessä oli kaksi hyttiä joista toinen oli tyhjä joten pariskunta neuvotteli itselleen toisen. Loppu hyvin kaikki hyvin. Huonetoverini Naomi eli Nay sattui kaikenlisäksi olemaan todella mukavaa seuraa ja ystävystyimme välittömästi.
Uljas purtemme
Länsimainen vessa aasialaisella huuhtelulla. Vielä en ole oppinut miten kaiken paperin saa huuhdottua alas kauhalla kaatamalla.
Veneessä ei kahdellekymmenellekolmelle hengelle ole montaa paikkaa missä oleskella joten vierastelulle ja ujostelulle ei ole tilaa. Alkumatkan sänkysäätö ja häslingin ihmettely toimi hyvänä keskustelunaloittajana ja pian kannella kävi tasainen puheensorina teekuppien ääressä. Heti ensimmäisenä tutustuin Nayn lisäksi yksin matkustavaan saksalaiseen Tabeaan, sekä matkapareihin britti-Sophieen ja saksa-Josieen sekä saksa-Andiin ja hollanti-Patrickiin. Chileläiset ystäväni vetäytyivät heti matkan aluksi yläparvelle lepäämään.
Ensimmäinen päivä kului vesillä lounasta nauttien ja maisemia ihaillen, iltapäivällä pysähdyimme pariksi tunniksi snorklaamaan Lombokin koillisnurkkaan sadan metrin päähän rannasta. Koralli rannan tuntumassa on jotain aivan muuta kuin Gili Trawangalla. Värikkäiden valtavien korallien seassa uiskentelee lukemattomia trooppisia kaloja eikä veneeseen malttaisi palata lainkaan. Vedessä pulikoimisen jälkeen nautimme illallista auringon laskiessa taustalla. Seuraava pysähdys on vasta 13 tunnin päästä seuraavana aamuna joten loppuilta kului keulassa istuskellen ja kanssamatkustajiin tutustuen. Tähtitaivas avautui meren yllä yön pimetessä, hain ukuleleni ja aloin hiljaa soittamaan pimeydessä. Tämä sai suuren suosion ja päädyimme vetämään muutamat yhteislaulut. Vaikka välillä uken mukana kantaminen ärsyttää, näissä hetkissä on se vaivan arvoista. Vetäytyessämme Nayn kanssa hyttiimme totesimme että korvatulpat tulevat tarpeeseen, moottori sijaitsee aivan sänkymme vieressä ja meteli on kova. Nukuin kovasta merenkäynnistä huolimatta mainiosti, mitä nyt pari kertaa heräsin hytin oven pamahtaessa auki keinumisen voimasta.
Ensimmäinen aamu veneessä tuntui surrealistiselta. Aamukahvia juodessani ja pikkuhiljaa heräillessäni katselin edessä pönöttävää paratiisisaarta ja ihmettelin miten sitä tännekin on eksynyt. Aamiainen Indonesiassa on lähes poikkeuksetta lettuja ja hedelmiä, kaikkien saatua vatsansa täyteen olikin jo aika hypätä veteen ja uida rantaan.
Veneen saapuessa rantaan se ankkuroidaan parinkymmenen metrin päähän, kamerat ja kevyet vaatteet pakataan pieneen soutuveneeseen ja matkustajat uivat perille. Veneen miehistö hoitaa soutamisen. Huolimatta veden välittömässä läheisyydessä varttumisesta, suurin osa indonesialaisista ei osaa uida.
Vesiputous pienen kävelymatkan päässä oli kaunis vaikka poikia vähän harmitti ettei se ollut tarpeeksi suuri hypättäväksi. Aamupäivä kului rannalla istuskellessa ja rantavedessä snorklatessa.
Parin tunnin pysähdyksen jälkeen oli aika palata veneeseen ja jatkaa matkaa. Lounas tarjoillaan laivan kannella tarjoiluastioissa matolle levitettynä. Ensimmäisellä aterialla ymmärsimme ettei ruokaa riitä kaikille mikäli jokainen ryntää lautasensa kanssa lappaamaan joten olemme kehittäneet systeemin jossa täytämme muutaman hengen linjastona kaikki lautaset ja katsomme jääkö yli santsikierrokselle. Tämä toimi hyvin ja loi yhteenkuuluvuuden tunnetta. Lounaan jälkeen saavuimme uudelle rannalle snorklaamaan ja katsastamaan saaren keskellä sijaitsevan suolavesijärven. Oppaamme ei osannut sanoa miten merivesi on järveen päätynyt, joku joskus hänelle kuulemma kertonut että tämä olisi muinaisen tsunamin aiheuttamaa. Oppaamme Anton ei ole kovin informatiivinen, ilmeisesti tämän tärkein tehtävä on olla englanninkielentaitoinen henkilö veneessä.
Loppupäivä kului jälleen veneessä. Tämä 18 tuntia olisi pisin purjehduksemme, saavumme seuraavana aamuna komodon kansallispuisto saaristoon jossa vietämme viimeiset kaksi päivää. Päivä kului kannella korttia pelaten ja ukulele oppitunteja pitäen. Päädyin opettamaan ukensoittoa lähes kymmenelle hengelle, varsinkin britti- Sophie ja ranskalais-Alexy innostuivat tästä suunnattomasti sillä molemmat olivat ajatelleet etteivät ikinä voisi oppia soittamaan instrumenttia. Molemmat ottivat ylös muistiinpanoja ja suunnittelivat oman uken ostoa. Parivaljakon riemu lämmitti sydäntä, olenkin soittimen kanssa matkustaessa nauttinut huomattavasti enemmän sen ilosanoman jakamisesta kuin itse soittamisesta.
Sophien ja Alexyn oppimisen riemua
Sophie opettelee lempikappalettaan "someone like you"
Chileläiset ystäväni ovat pysytelleet paljon omissa oloissaan. Tytöt jättäytyvät porukan ulkopuolelle eivätkä ole muiden pyynnöistä huolimatta tahtoneet liittyä seuraan. Tämä hieman turhautti alkumatkasta mutta porukka laivalla on niin mukavaa että päätin antaa Loren ja Danielan kyhjöttää keskenään ja keskittyä itse nauttimaan matkasta.
Illan pimetessä istuessamme pienellä porukalla jälleen kannella katselemassa tähtiä, huomasin jotain kimaltavaa vedessä. Hohtavaa planktonia! Veden kyntäessä aaltoja saa liike sen kimaltamaan kuin tähtinä sysimustassa meressä. Tuijotimme tätä luonnonihmettä lähes tunnin ennenkuin maltoimme mennä nukkumaan.
Toinen aamu valkeni pastellin sävyisenä pienellä lahdella korkeiden saarten ympäröimänä. Paikka on Komodon kansallispuiston reunalla ja paikalla seilasi tästä johtuen myös monia muita kaupallisia veneitä. Ensimmäinen etappimme oli pieni näköala kukkula jonka jälkeen jatkoimme syvemmälle saaristoon etsimään Paholaisrauskuja, englanniksi Manta Ray. Oppaamme jatkuvasti toisteli etteivät he voi luvata että rauskuja löydämme, ilmeisesti menneissä porukoissa on ollut ammattimielensäpahoittajia jotka ovat unohtaneet miten villiluonto toimii. Puolentunnin etsinnän jälkeen miehistö alkoi kuitenkin osoitella veneen viereen ja huutamaan "manta! manta!". Hyppäsimme snorkkeleinemme veteen. Hetken pulikoituamme vieressä kelluva kaveri osoitti etuviistoon. Valtava rausku lipui merenpohjalla hiljaa altamme ja katosi veneen alle hämärään. Onneksi matkaa pintaan oli ainakin 7 metriä, sillä nämä paholaiset ovat rauskuista suurimpia ja niin älyttömän kokoisia että alkaa vähemmästäkin jännittää. Paholaisrauskut ovat rauhallisia elukoita ja ihmiselle vaarattomia mutta niiden valtaisa koko sai ainakin itsellä vatsaa kipristämään. Rauskujen "siipien" kärkiväli on neljän metrin luokkaa! Pian näimme seitsemän rauskun rivistön ja vielä pari pientä riuttahaita päälle. Veneeseen palattua oli kaikilla leveä hymy kasvoillaan, mahtava tuuri!
Näkymät kukkulalta
Pysähdyimme pariksi tunniksi Punaiselle rannalle. Ranta on saanut nimensä pienistä punaisista hipuista hiekassa, nämä ovat punaisen korallin jäämiä. Ranta ei näytä erityisen punaiselta mutta jalanjäljissä on hienonhienot punaiset reunat. Snorklaus tällä rannalla on jotain uskomatonta. Korallien väriloisto ja eksoottiset kalat ovat suoraan luontodokumentista. Henkilökohtainen suosikkini olivat papukaijakalat joiden värit vaihtelivat turkoosista kirkkaan violettiin. Vedenkestävälle kameralle olisi ollut käyttöä. Vietimme rannalla hyvän tovin jonka jälkeen lyhyt matkanteko lahdelle jossa viipyisimme yön ankkurissa.
Tämä oli viimeinen iltamme laivalla joten miehistö valmisti hieman runsaamman illallisen ja nautimme etukäteen varaamiamme oluita tanssimusiikin tahdissa. Veneessä oli jopa diskovalo jonka tahtiin kelpasi tahnuta. Naureskelimme että olo on kuin leiridiskossa, kaikki selvinpäin ja hiljaisuus kello yksitoista. Kolme päivää pienessä purtilossa oli hitsannut meidät kuitenkin niin tiiviiksi porukaksi että intouduimme tanssimaan hikikarpalot otsalla miehistön kanssa ja Sophie improvisoi jopa loppuillan limbokilpailun. Porukka laivalla on ollut mahtavaa. Olemme kaikki hieman varttuneempia ja samanhenkisiä eikä kukaan ole tullut retkelle rällästämään vaan saamaan kokemuksia. Bileet loppuivat porukan väsähtäessä jo kymmeneltä. Aikaiset aamut ja vedessä pulikointi vievät voimia ja laivalla vallitsi vartin päästä täysi hiljaisuus viereisiltä veneiltä vielä kantautuessa vieno puheensorina.
Viimeisenä päivänä oli vuorossa reissun nimikkokohde, Komodosaari ja sen varaanit. Komodovaraanit ovat maailman painavimpia liskoja ja elävät luonnonvaraisena ainoastaan Komodolla ja viereisellä Rincasaarella. Kiersimme Komodolla noin tunnin mittaisen kävelylenkin hiostavassa kuumuudessa ja näimme yhden varaanin metsäreitillä ja kaksi palatessamme rannan ravintolalle. Varaanit haistavat ruuan ja viihtyvät siksi keittiön läheisyydessä makupalojen toivossa. Komodovaraanit ovat kuin isoja lihavia labradorinnoutajia maatessaan varjoissa, niiden olemus on kovin kömpelö ja hidas. Halutessaan varaanin juoksunopeus on kuitenkin lähempänä neljääkymppiä ja sen purema on hengenvaarallinen. Varaanin syljessä oli lukemattomia bakteereja jotka saavat uhrin halvaantumaan ja hitaasti menehtymään. Vesipuhveleita saalistaessa varaani puraisee kerran ja sitten vain seurailen odottelee kunnes puhveli kaatuu kuolleena nautittavaksi. Oppaat saarella kantavat mukanaan pitkiä atraimia joilla tarvittaessa pitävät varaanit loitolla. Kävimme myös viereisellä Rincalla ihmettelemässä näitä historiallisia eläimiä, täällä ainoat näkemämme kappaleet olivat yhtälailla makoilemassa keittiörakennuksen varjossa. Teimme kuitenkin puolentoista tunnin kävelyretken saarella jonka seuraksena suurinosa porukasta oli lämpöhalvauksen partaalla. Lämpötilat nousevat iltapäivisin noin kolmeenviiteen ja ilmankosteus on kuivasta kaudesta huolimatta korkea.
Maisemaa Komodolta
Pahamaineinen varaani
Helteen uuvuttamana pyysimme päästä vielä uimaan ennen päätepysäkkiämme Floresia ja sen satamakylää Labuhanbajoa. Pysähdyimme puolen tunnin päähän pienelle saarelle jossa pulahdimme kiitollisina veden viilentävään syleilyyn. Rannalla istuskellessamme päivittelimme miten upea reissu on ollut takana ja miten mahtava porukka sattui samaan laivaan. Päätimme illalla Floresissa kerääntyä vielä yhdessä illalliselle juhlistamaan yhteistä matkaamme, tällä kertaa jotain muuta kuin riisiä. Satamaan saapuessamme pakkasimme tavaramme ja jätimme viimeistä kertaa haikeina laivan joka toimi neljä päivää kotinamme. Labuhanbajo on pieni satamakylä jossa majoitusvaihtoehdot ovat rajalliset ja lähdimme pienissä porukoissa etsimään yöpaikkoja ja sovimme tapaavamme illalla.
Viimeisellä rannalla
Miten hienoja kertomuksia Maiju! Kuin satua. Kiitos kun kirjoitat niin hyvin, että tuntuu kuin itsekin olisin juuri palannut saarireissulta. Ja matkaa jatkuu vielä. Tervetuloa kotiin aikanaan! Täällä vielä odotellaan kesää. Ehkä se tulee sitten, kun sinäkin tulet. Haleja niiin paljon! Kirsti
VastaaPoista