Torstaina käytiin Silken kanssa vaeltamassa Abel Tasmanin kansallispuistossa. Reitti kulkee rantaviivaa pitkin ja maisemat ovat kuulemma eteläsaaren upeimmat. Herättiin aamulla seitsemältä kylmään aamuun odottamaan bussikuljetusta hostellin edestä. Bussia ei kuulunut ja lopulta 45 min odottelun jälkeen päästiin bussiin lämmittelemään. Perus "kiwi time".
Perillä vesitaksi kuljetti meidät uskomattomien maisemien läpi reittimme aloitusrannalle. Abel Tasmanissa voit itse valita reittisi pituuden, veneet tiputtavat ja poimivat matkustajia pitkin rantaviivaa. Päätettiin tehdä kevyt hieman alle 10km kävely, varsinkin kun allekirjoittaneen ainoat kengät on litteäpohjaiset varrettomat kangastossut. Koko reitin pituus on noin kolmen päivän vaellus. Meillä aikaa meni maisemia ihastellessa pikkureittiimme noin neljä tuntia. Päivä lämpeni aamun kylmyydestä hiostavaksi kuumuudeksi jota reitin varjostavat puut hieman helpottivat.
Reitti kulki rannan rinteitä pitkin ylös ja alas ja maisemat hipoivat täydellisyyttä, eikä yhtään liian rankka tällaiselle laiskalle kaupunkilaislapselle :) matkalla nähtiin upeita rantoja ja huikean korkea pelottava riippusilta.
Meidän valitsema reitti päättyi upealle hiekkarannalle jossa oli mukavasti pari tuntia aikaa ennenkuin viimeinen botski hakisi meidät kaupunkiin. Vesi oli upean kirkasta ja lämpimähköä ja päätettiin karkoittaa hiki pulahtamalla uimaan. Siinä lilluessa pohdittiin miten mukavaa on uida niin kirkkaassa vedessä, yleensä vähän jännittää kun ei tiedä mitä siellä pinnan alla uiskentelee. Samassa Silke alkaa kiljua ja pakenee vedestä, yritin kysellä mikä hätänä kunnes näin valtavan rauskun lipuvan parin metrin päässä. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä jäänkö veteen. Tämän kuullessaan rannan kaikki muut turistit kahlasivat veteen tähyilemään elukkaa, Silken kanssa tyydyttiin loppuaika keräilemään simpukankuoria rantahiekalta. Nähtiin myös kuolleita meduusoja, delfiinejä yritettiin tähyillä koko päivä muttei onnistanut.
Netti ei riitä kuvien lataamiseen, mutta niitä seuraavassa postauksessa kunhan se vain mahdollista!
Ihanan näköinen paikka!!!
VastaaPoista-S (Tähtinen :D)
Filke Maiju, voi mitä maisemia - kokemuksia - elämyksiä :-) Sit kun tuut kotiin ja vietät kaveri-illan, jossa kuvien ja tarinoiden siivittämänä kylvät "kateutta", niin tooosiii mielelläni olisin paikalla ;-)
VastaaPoistaIhan mieletöntä!!!
-päivi-
ps. kuittaatko vaikka fb:ssä, jos tämä kommentti näkyy.
ps2. Mirka kiitti terveisistä ja lähettää uudet terveiset Sulle.