Canyon Swing, Queenstown

Uusi Seelanti on tunnettu extremelajeistaan ja Queenstown ehdoton huimapäiden pääkaupunki. Queenstownissa kehitettiin esimerkiksi nykyaikainen benjiihyppy. Kaupungissa on lukemattomia firmoja jotka tarjoavat erilaisia tapoja pelotella itsensä hengiltä ja kaiken lisäksi maksaa siitä itsensä kipeäksi. Toisinsanoen: pakkohan tällä reissulla jotain extremeä on tehtävä!

Valitsimme Janinan kanssa Canyon Swingin, yhden maailman isoimmista keinuista:
109m korkeutta
60m vapaapudotusta
200m "leppoisaa" keinuntaa :)

Meidät ajettiin minibussilla valtavan kanjonin reunalle josta tuli vielä vaeltaa ylärinteellä sijaitsevalle hyppytornille. Täällä meille puettiin valjaat ja esiteltiin eri tapoja mennä alas. Tyylejä hyppyyn on lukemattomia ja niihin tarjotaan useita eri oheisvälineitä ja rekvisiittaa joiden kanssa hypätä; kajakkeja, sukset, nallekarhu, puutarhatuoli...
Firman nettisivuilta voi niitä päästä ihmettelemään:
http://www.canyonswing.co.nz/

Valjaita pukiessa bongasin seinältä punaisen ukulelen. Soitin oli paljon kokenut ja tarkoitettu rekvisiitaksi, mutta sain sen viritettyä lähes vireeseen. Hyppypojat ilmoittivat että uken saa mukaansa mikäli alas menee selkä edellä kaatuen. Tämä kuulosti kohtuulliselta vaatimukselta, naama edellä kivikkoa kohti kiitäminen ei ollut itselleni edes vaihtoehto. Tässä vaiheessa ei vielä kunnolla pelottanut, pieni jännityksenpoikanen kihisi kuitenkin vatsan pohjalla.

Hyppytasanteelle päästyä todellisuus iski. Korkealla ollaan ja alas pitäisi päästä. Hyppypojat olivat hauskoja veikkoja jotka viihdyttivät itseään perinteisellä "vilkaseppa reunan yli - ohops! just sain kiinni!" manööverillä. Siinä hetken höpöteltiin ja jammailtiin uken tahtiin. Toinen poika osasi suomalaisia kirosanoja ja niitä siinä kertailtiin. Sitten oli aika hypätä. Reunalla seisominen ja ajatus siitä että pitäisi antaa itsensä kaatua tietäen että seuraavaksi kiitää vapaapudotuksena kohti kanjonin pohjaa, tuntuu uskomattoman typerältä. Itsesuojeluvaisto potkii vastaan. Miksi elämäniloinen ihminen niin tekisi? MIKSI?

Pojat kehottivat jatkamaan ukella jammailua ja jatkamaan soittamista koko hypyn ajan. Tämä tuntui lohdulliselta ajatukselta: "ei tässä mitään kuolemanvaarassa olla, leppoisasti vuoristoilmassa ukea soittelen, korkeustilat vaan välillisesti vaihtelee". Reunalla seistessä tämä kuitenkin unohtui ja tyydyin jatkamaan suomalaisten kirosanojen kertailua.

Lopulta kasasin rohkeuteni ja vedin syvään henkeä. Itse kaatumishetkestä ei ole tarkkoja mielikuvia, paitsi että ennakko-odotuksistani poiketen kiljuin henkeni edestä. Ennen kuin huomasinkaan, kiidin kanjonin halki räkäisesti nauraen. Ukulele edelleen tiukasti kourassa, korkealla ilmassa killuen, rämpyttelin hajamielisen hermostuneesti satunnaisia sointuja hyppypoikien hilatessa itseäni takaisin ylös. Hyppytasanteelle takaisin päästyä fiilis on mahtava, kuolemanpelko on tiessään ja valtava endorfiiniryöppy täyttää pään selvitymisen riemusta.

Jälkikäteen saa itselleen lunastaa koko hommasta kuvatun videon ja kourallisen kuvia sekä paidan. En ollut hyppytasanteella tajunnut että aivan kaikki kuvattiin, ääniraidan kera. Nyt on siis videolla hermostuneen Maijun urpo höpöttely ja suomalaisten kirosanojen kertailu. Anteeksi äiti!

Queenstownissa on tullut hengailtua nyt muutaman päivän. Toinen saksalaistytöistä, Amanda, lentää sunnuntaina kotiin kun taas Janinalla on vielä runsas viikko. Janinan kanssa vuokrataan huomenna auto ja ajetaan alas etelään Invercargiliin ja sieltä Dunediniin. Dunedinistä Janina jatkaa takaisin Queenstowniin ja mä takas pohjoiseen. Tarkoituksena olis saapua Pictoniin tiistaina 2.4 ja viettää leppoisa synttäripäivä jonglöörihostellissa. Perjantaina 5.4. otan lautan Wellingtoniin jossa toivottavasti kreisibailausta suomityttöjen kanssa :)

PS. Alasti hyppääminen olisi ollut ilmaista, jätin tämän homman kuitenkin brittijätkälle