Invercargill-Curio Bay-Dunedin

Eläimellinen roadtrip-raportti, pitkä kuin nälkävuosi. Ajettiin perjantaina Janinan kanssa Queenstownista Invercargiliin ja majoituttiin perinteisen idylliseen huvilahostelliin. Kokonaisuuteen kuului tietysti pakollinen hostellikissa. Huonetoverinamme oli saksalaistyttö Katja joka liittyi matkaseurueeseemme.

Invercargilissa liikkuessa auto oli välttämätön, teollisuuskaupunki on levittäytynyt uskomattoman laajalle ja kaikkialle on pitkä matka. Ajeltiin kolmistaan ympäri aluetta ja tehtiin retki Bluffiin ja sen näköalakukkulalle, pieni teollinen kalastajakylä eteläsaaren etelänokassa. Pääkatu toi mieleen Kaurismäen Le Havren. Rannassa on mereen laskeva valtava ketjupatsas jota käytiin ihmettelemässä. Vieressä oli hieno täysautomaattinen robottivessa joka puhui kauniilla brittiaksentilla ja soitti hissimusaa asioitaessa.

Sunnuntaina ajettiin saaren kaakkoisnurkkaan, Catlinsin alueelle, Curio Bayhyn. Oltiin kuultu että siellä näkisi delfiinejä ja pingviinejä joten päätettiin yöpyä kaksi yötä. Saatuamme kamat purettua todella pieneen hostelliimme, ajoimme rantaan ihmettelemään. Eipä kulunut aikaakaan kun pienet delfiinit hyppelehtivät aalloissa. Kahlattiin vyötärösyvyyteen jäätävään veteen ja ihasteltiin ympärillä hyöriviä ja aaltojen sisällä surffaavia pyöriäisiä. Melko hieno kokemus, valitettavasti tästä ei kuvamateriaalia kertynyt. Sen sijaan kameraan tarttui kuva kuolleesta hylkeestä, vesieläin sekin.

Illalla päätettiin herätä aikaisin aamulla ja mennä ihastelemaan auringonlaskua pieneen lahdelmaan jossa pingviinit pitävät majaansa. Nukkumaan mennessä todettiin kuitenkin pieni epäkohta miniatyyrihostellissamme. Huoneen paperinohuiden seinien sisällä asuu hiiriyhdyskunta, joka alkoi touhuamaan ja kiljumaan silmittömästi samantien kun valot sammuivat. Ei muuten ole kovin miellyttävä tunne maata pimeässä kun korvanjuuressa joku nakertaa seinään reikää. Ainoa tapa pitää jyrsijät hiljaisena, oli nukkua koko yö valot päällä.

Muutaman tunnin yöunien jäljiltä ajoimme silmät ristissä pimeälle lahdelle ja odottelimme auringon nousua. Lahdelma on 170 miljoonaa vuotta sitten kivettynut metsä, täysin tunnistettavissa olevia puunrunkoja lojuu siellä täällä. Runkoa koskettaessa hämmentyu kun pehmeän kuoren sijasta käsi tuntee kylmän kiven. Tunnin odottelun jälkeen keltasilmäpingviinit alkoivat hitaasti venytellen ilmestyä koloistaan ja liittyivät auringonnousun ihasteluumme. Frakkieläinten löntysteltyä hitaasti mereen, ajoimme takaisin hostellille ja päätimme että toista yötä ei siellä vietetä. Lähdimme ajamaan maisemareittiä kohti Dunediniä ja nappasimmepa nuoren saksalaisen liftaajapojankin matkaan.

Matkalla pysähdyttiin useaan kertaan (yhden kerran tiellä poukkoilevan lampaan vuoksi) ja käytiin ihmettelemässä maisemia. Käveltiin eteläsaaren eteläisimpään kohtaan, sitä kauemmas ei kuivinjaloin kotoa enää pääse. Nähtiin Purakaunuin vesiputous ja saatiin eräällä rannalla lisäystä reissun eläinkomboon. Yhteensä seitsemän merileijonaa lekotteli rantahiekalla auringosta nauttien. Pieni merileijonanpentu oli meistä kovin kiinnostunut ja liittyi hetkeksi päiväkävelyllemme kunnes löysi vedestä jotain mielenkiintoisempaa.
Viimeisenä pysähdyksenä vanha majakka vaikuttavalla kallionkielekkeellä.

Seitsemän tunnin matkanteon jälkeen saavuimme vihdoin Duneniniin. Kaupungista löytyy jopa hieman vanhaa arkkitehtuuria, kuvissa vanha rautatieasema. Kävelin tänään kaupungilla yksinäni ja pysähdyin hetkeksi istumaan kauniiseen kivikirkkoon. Salissa sattui harjoittelemaan nuori urkuri ja sain mahtavan privaattikonsertin lasimaalauksia ihastellessa. Huomenna on torstai ja jatketaan matkaa ylös pohjoiseen. Perjantaina Janina kääntyy takaisin ja ajaa auton Queenstowniin, itse jatkan viikonlopuksi Christchurchiin.