Tänään olin vanhempien luona viimeisellä perhepäivällisellä vähään aikaan. Puheenaiheet pyörivät enemmän tai vähemmän reissun ympärillä ja lähtö alkoi tuntua yhä todellisemmalta. Viimeisistä matkajärjestelyistä puhuttaessa suusta lipsahti useasti lause "sitten pari päivää ennen lähtöä", johon äiti ystävällisesti korjasi niiden päivien olevan jo täällä. Hankalaa sisäistää, tässä sitä jo ollaan. Lähtöön on alle NELJÄ VUOROKAUTTA !
Tuntuu kuin siitä olis vaan muutama viikko kun eräänä alkusyksyn päivänä päätin vaihtaa hetkeksi maisemaa. Alunperin ajatus oli ottaa töistä lomaa tammikuuksi ja lähteä Aasiaan kuukaudeksi reissaamaan. En saanut matkaseuraa ja aloin pohtia millaista olisi reissata yksin. Suurin ahdistus ei tulisi käytännön asioista selviytymisestä yksin. Sen sijaan ajatus siitä ettei olisi ketään jonka kanssa jaksaa kokemuksensa tuntui kovin yksinäiseltä.
Vaihtoehtoina syttyi ajatus töiden tekemisestä ulkomailla. Työn avulla tutustuisi ihmisiin ja saisi päiville rytmiä, eikä taskurahakaan harmittaisi. Työnteko Aasiassa muuten kuin vapaaehtoistyössä on kuitenkin lähes sula mahdottomuus.
Miksi juuri Uusi-Seelanti? Ei hajuakaan. Australia tuntui liian yleiseltä, kaikkihan siellä on käynyt pyörimässä. Uusi-Seelanti sen sijaan on ainakin itselleni tuntematon ja mystinen saaripari jossain toisella puolella maailmaa.
Kuukausi reissussa alkoi tuntua liian lyhyeltä ja venyi sen sijaan neljäksi. Työsopimus päättyy sopivasti vuoden vaihteessa ja päätin olla sitä jatkamatta, sosiaalialalla töitä löytää aina. Se on mentävä nyt jos koskaan. Vielä ei ole perhettä, ei asuntolainaa, ei velvotteita tai vastuita jotka pitäisivät suomessa. Asioita pari viikkoa mielessä pyöriteltyäni tein päätöksen ja ostin lentoliput.
Tässä sitä nyt ollaan, ensimmäiset kamat on rinkkaan pakattu ja muutaman päivän päästä tämä tyttö on koneessa matkalla kohti kontua! Pientä matkapaniikkia on ilmassa mutta se kai kuuluu asiaan.
Kuuluuhan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti